© Adobe Stock/Just food
Reilu ruokamurros vaatii tuekseen vaikuttavia politiikkayhdistelmiä. Kestävän ruokajärjestelmän rakentaminen vaatii tuotantoa ja kulutusta ohjaavilta toimilta uudenlaista yhteispeliä, jossa meillä on Suomessa vielä tehtävää. Rohkeampaa yhteistyötä vaatii myös kotimaisen palkokasvituotannon ja kulutuksen vahvistaminen.
Kotimaisen palkokasvituotannon vahvistaminen on tärkeää sekä kestävyyden että huoltovarmuuden kannalta. Venäjän pakotteet ovat vaikuttaneet suoraan typpilannoitteiden saatavuuteen ja hintaan. Typensitojakasvien lisääminen viljelykiertoon auttaisi korvaamaan typpilannoitteita, parantamaan maaperää, vähentämään tuotannon kasvihuonekaasupäästöjä sekä lisäämään peltoluonnon monimuotoisuutta. Palkokasvit ovat myös hyviä proteiinin ja ravintoaineiden lähteitä ja voivat näin auttaa vähentämään lihan kulutusta ruokavaliossa.
Kotimaisen palkokasvituotannon vahvistamisesta on puhuttu jo pitkään ja erilaisten tukitoimien avulla esimerkiksi härkäpavun viljelyala on lisääntynyt. Suurin osa Suomessa viljellystä härkäpavusta menee kuitenkin kotieläinten rehuksi ja kasviproteiinituotteita jalostava elintarviketeollisuus kärsii kotimaisten raaka-aineiden puutteesta. Uusien kasviproteiinituotteiden lisääntynyt tarjonta on lisännyt palkokasvien käyttöä ruokavaliossa, mutta vaikuttavampaan ruokavaliomuutokseen on vielä matkaa.
”Tällä hetkellä julkisen ohjauksen keinot eivät muodosta kokonaisuutta, joka tukisi alaa kotimaisten palkokasviarvoketjun vahvistamisessa.”
Tämä tuli esille tutkimuksessamme, jossa tarkastelimme eri toimijoiden näkemyksiä kotimaisten palkokasvien tuotannon ja kulutuksen vahvistamisesta. Tutkimustulostemme mukaan tuottajien, elintarviketeollisuuden ja kulutuspuolen edustajien näkemykset tarvittavista toimista erosivat merkittävästi toisistaan. Voidaan puhua eriävistä politiikkakehyksistä.
Politiikkakehys tarkoittaa tiettyä ymmärrystä käsillä olevasta ongelmasta, sen syistä ja tarvittavista ratkaisukeinoista. Ongelmanmäärittelyyn vaikuttaa aina vahvasti ymmärrys ruokajärjestelmän toiminnasta ja tavoiteltavasta tulevaisuudesta. Erilaisten politiikkakehysten ymmärtäminen on tärkeää, kun suunnitellaan keinoja kotimaisen palkokasviarvoketjun vahvistamiseksi.
Tutkimuksessamme erittelemme kolme Suomessa vallalla olevaa politiikkakehystä, joiden tavoitteet ja keinot eroavat toisistaan.
Ensimmäinen politiikkakehys korostaa palkokasvien tuotannon kannattavuuden ja satovarmuuden kehittämistä. Tuottajille on tärkeää kehittää lajikkeita ja viljelyosaamista satovarmuuden lisäämiseksi. Jatkossa etenkin ihmisravinnoksi menevistä palkokasveista on saatava kunnon markkinahinta, että tuotannosta saadaan kannattavaa.
Toinen politiikkakehys painottaa markkinaehtoista muutosta ja suhtautuu maataloustukiin kriittisesti. Kotimaisen raaka-aineen käytön vahvistaminen elintarviketeollisuudessa vaatisi investointeja ennen kaikkea kasviproteiinijakeita jalostavaan teollisuuteen. Vaikuttavimmillaan tämä voitaisiin tehdä yhteisinvestointina. Kasviproteiinituotteita jalostavan teollisuuden edustajat näkevät myös sopimustuotannon kehittämisen tärkeänä. Verkostoituminen ja tiedonvaihto alan yritysten ja tuottajien välillä on tärkeää uuden arvoketjun vahvistamiseksi ja tuotantoekosysteemin rakentamiseksi.
”Tuotteita on kehitettävä asiakkaiden tarpeita kuunnellen, mutta myös tuupaten.”
Tutkimuksessamme kolmas politiikkakehys peräänkuulutti vahvempaa julkista ohjausta palkokasvien kulutuksen lisäämiseksi. Toimijat ehdottivat vahvempaa ohjausta julkisiin ruokapalveluihin ja hankintoihin, lounasseteleihin ja Kela-tukeen, uusia verotusratkaisuja, mainonnan säätelyä ja ravitsemusalan ammattilaisten koulutusta. Toimijoiden oli kuitenkin vaikeampi miettiä miten nämä kulutusta ohjaavat keinot vaikuttavat kotimaiseen tuotantoon, sillä he tarkastelivat asiaa tiukemmin kestävän ja terveellisen ruokavalion näkökulmasta.
Politiikkayhdistelmien kehittäminen kotimaisen palkokasviarvoketjun vahvistamiseksi ei ole helppo tehtävä, koska eri toimijaryhmien tavoitteet eroavat merkittävästi toisistaan. Erityisesti tuotanto- ja kulutuspään edustajien on jatkossa löydettävä yhteisiä tavoitteita palkokasviarvoketjun kehittämiseksi. Palkokasvien tuotannon kannattavuuden ja satovarmuuden parantaminen auttaa parantamaan ruokajärjestelmän kokonaiskestävyyttä, mikä on tärkeä tavoite myös kulutuspuolen edustajille.
Myös tuottajien ja teollisuuden on jatkossa lyötävä vahvemmin hynttyyt yhteen jatkojalostuksen ja sopimustuotannon kehittämiseksi. Yksi vaihtoehto voisi olla tuottajien perustama osuuskunta, jossa tuottajat yhdessä voisivat investoida välijalostukseen ja jakaa näin investoinnin riskejä. Tämä vaihtoehto parantaisi myös tuottajien asemaa palkokasvien tuotannossa.
Innovaatioita ja uusia arvoketjuja tukevien toimien lisäksi kestävyysmurros vaatii kuitenkin aina myös vanhoja, kestämättömiä toimintatapoja purkavia keinoja. Tähän ei tutkimuksemme mukaan suomalaisilta ruokajärjestelmän toimijoilta löytynyt vielä vahvaa yksituumaisuutta tai visiota.
Ministeriöiden ja päättäjien tehtävä on näyttää suuntaa ja auttaa ruokajärjestelmän toimijoita aktiivisesti tunnistamaan yhteisiä tavoitteita kestävän ruokajärjestelmän rakentamiseksi. Maa- ja metsätalousministeriön, Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR:n ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n yhteistyönä perustettu proteiiniklusteri on yksi askel tähän suuntaan. Jatkossa tarvitaan vahvempia kestävää ruokamurrosta kokonaisvaltaisesti tukevia politiikkayhdistelmiä. Myös verotusta, investointi- ja maataloustukia on uskallettava tarkastella rohkeasti osana ruokamurroksen keinopalettia.
Minna Kaljonen, Anna Ott ja Annika Lonkila
Lue lisää