© Just food
”Minun pihviin et koske!” ”Minulla on oikeus omiin ruokavalintoihini.” Kuulostaako tutulta? Kuten ruoasta ja ruokavalinnoista puhuttaessa usein käy, myös ilmastoruokaohjelman valmistelun aikana keskustelu kävi kuumana. Toisaalta syyllistyttiin ja ahdistuttiin, mutta toisaalta löytyi laajaa yhteisymmärrystä ruokavalioiden tulevaisuudesta ja siihen tarvittavista murrospoluista.
Huolimatta monista vahvuuksista, kuten jäljitettävyydestä, elintarviketurvallisuudesta ja ruoan saatavuudesta, Suomen ruokajärjestelmä ylittää ekosysteemien kantokyvyn ja on monin tavoin kestämätön. Kaksi keskeistä polkua Suomen ruokajärjestelmän ilmastopäästöjen vähentämisessä ovat maankäytön muutokset (erityisesti turvemaiden käytössä) ja siirtymä kohti kasviperäisempiä ruokavalioita.
Ruokavalinnat nähdään hyvin henkilökohtaisina ja ruokajärjestelmän toimijoilla on erilaisia näkemyksiä siitä, miten muutos tulisi toteuttaa. Samaan aikaan kun ratkaisuilla on kiire, tulisi ne toteuttaa oikeudenmukaisella tavalla.
Kehystys on tapa, jolla tiettyä aihetta tai tapahtumaa esitetään ja tulkitaan
Kehystämisellä voidaan korostaa tiettyjä näkökulmia ja jättää toisia huomiotta. Lisäksi kehykset tarjoavat vaihtoehtoisia näkökulmia yhteiskunnallisten asioiden määrittelyyn. Julkisessa keskustelussa kiistellään jatkuvasti siitä, kenen käsitys tulevaisuuden ruokavalioista ja niitä tukevista murrospoluista on oikeudenmukaisin ja ”oikein”.
Medialla on keskeinen rooli julkisen keskustelun mahdollistajana. Erityisesti kriiseissä on suuri merkitys, miten tarinat rakennetaan ja kehystetään: mitä asioita ja näkemyksiä tuodaan esille, millä tavoin niitä esitetään sanojen, kuvien ja asiayhteyksien kautta.
Esimerkiksi ilmastoruokaohjelman valmistelun aikaan tutkivan journalismin sivustolla Long Playllä ja Helsingin Sanomilla oli tärkeä rooli poliittisen prosessin läpinäkyvyydessä.
Ilmastoruokaohjelma oli Sanna Marinin hallituksen aloite, jonka tarkoituksena oli tukea oikeudenmukaista ruokamurrosta Suomessa sekä Suomen tavoitetta hiilineutraalista yhteiskunnasta vuoteen 2035 mennessä. Ohjelmassa pyrittiin rakentamaan kokonaisvaltaisesti kestävää ruokajärjestelmää ja se valmisteltiin yhdessä keskeisten sidosryhmien kanssa. Sitä ei kuitenkaan koskaan julkaistu, johtuen pääasiassa lihankulutuksen vähentämistä koskevista erimielisyyksistä.
Miten eri toimijat kehystivät tarvittavia toimia ja kenen ääni pääsi kuuluviin?
Tutkin Just food -hankkeen osana toteutetussa pro gradu -tutkielmassani kehysanalyysin avulla, miten lihankulutuksen vähentämistä kehystettiin julkisessa keskustelussa ilmastoruokaohjelman valmistelun aikana ja kenen ääni pääsi kuuluviin näiden kehysten kautta. Aineistona käytin vuosina 2020–2022 julkaistuja Helsingin Sanomien artikkeleita, uutisartikkeleista mielipidekirjoituksiin.
Tunnistin aineistosta seitsemän kehystä:
- alkutuotannon kestävyyshaasteet,
- ruokajärjestelmän rakennemuutos,
- suomalaisen tuotannon erinomaisuus,
- fyysiset ja henkiset haasteet,
- polarisaatio ja vastakkainasettelu,
- ihmisen suhde luontoon ja
- yksilön oikeus omiin ruokavalintoihin.
Keskustelu oli monipuolista ja aihetta tarkasteltiin eri näkökulmista. Ääneen pääsi monipuolisesti yhteiskunnan eri toimijoita. Useimmissa kehyksissä tunnistettiin lihankulutuksen vähentämisen välttämättömyys osana oikeudenmukaista ruokamurrosta.
Kaksi vähemmistökehystä kuitenkin vastusti muutosta. Toisessa vedottiin siihen, että suomalainen ruuantuotanto on jo niin hyvällä tasolla, ettei kestävyysmurros ole tarpeen. Jotkut tämän kehyksen kannattajista olivat ”lopen uupuneita” keskusteluun ruokamurroksen ympärillä ja näkivät puheet lihankulutuksen vähentämisestä pienen joukon idealistisena ”vouhotuksena”.
Toisessa muutosta vastustaneessa kehyksessä korostettiin yksilön oikeutta omiin ruokavalintoihinsa.
Kahden muutosta vastustavan kehyksen voidaan katsoa olevan yhteydessä toisiinsa ainakin kahdella tavalla. Ensinnäkin niiden kannattajat kuuluvat samoihin toimijaryhmiin, ja usein sama toimija tuki molempia kehyksiä.
Toiseksi, jos muutosta tukevat lausunnot nähdään pelkkänä vegaaniaktivistien propagandana, se voi heijastaa näkemystä, jonka mukaan valtion oikeus säädellä yksilön valintoja on tarpeeton ja perusteeton.
Näissä kahdessa kehyksessä moraalisia hyökkäyksiä kohdistettiin niihin, joiden katsottiin edustavan ”vastakkaisia näkemyksiä” ja joiden koettiin uhkaavan yksilön valinnanvapautta.
Puolueellinen ja kapeakatseinen lopputulos
Kehyksissä, joissa muutoksen välttämättömyys tunnustettiin, perusteluilla oli taipumusta olla tieteeseen perustuvia ja niitä kannatti laajempi joukko toimijoita. Politiikassa erimielisyydet ovat tavallisia, ja niiden ratkaiseminen perustuu usein keskusteluun ja faktojen selvittämiseen.
On kuitenkin ratkaisevan tärkeää tehdä ero poliittisten erimielisyyksien ja poliittisten kiistojen välillä. Erimielisyydet voidaan yleensä ratkaista perustellun keskustelun ja tosiasioiden selvittämisen avulla, mutta kiistat jatkuvat ja vastustavat tosiasioihin perustuvaa ratkaisua
Kapea-alaiset näkemykset, jotka painottavat tiettyjen toimijoiden arvoja tai sosiaalista kestävyyttä, voivat hidastaa muutosta ja estää oikeudenmukaisen ruokamurroksen etenemistä.
Tämän tutkielman perusteella, kaikkein vähiten kannatusta saaneella, ja vain tietyiltä ruokajärjestelmän toimijoiden puoltama kehyksellä yksilön oikeudesta omiin ruokavalintoihinsa, oli eniten vaikutusta ilmastoruokaohjelman lopputulemalle. Voidaan nähdä, että myös Suomalaisen tuotannon erinomaisuus -kehyksellä oli vaikutusta lopputulemaan.
Nämä kaksi kehystä kuitenkin edustivat vähemmistön näkemystä Suomen ruokajärjestelmän tulevaisuudesta. Tämä heijastaa epäsuhtaisia valtasuhteita yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja yhtä oikeudenmukaisen ruokamurroksen haasteista.
Jos annamme äänekkäimmän vähemmistön toistaa kehystyksiä, jotka ylläpitävät olemassa olevia rakenteita ja suojelevat näiden ryhmien omia saavutettuja hyötyjä ja etuoikeuksia, ei oikeudenmukainen kestävyyssiirtymä pääse toteutumaan.
Kannustaisinkin vaalimaan jo olemassa olevaa moninaista keskustelukulttuuria ruokakeskustelussa. Meidän jokaisen on syytä tarkastella kriittisesti myös omia tapojamme kehystää ongelmia ja ratkaisuja.
Blogin kirjoittaja Tanja Niemi valmistui keväällä ympäristöjohtamisen maisteriksi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta ja toimii nyt yliopistolla projektitutkijana.
Julkaisu: