Just food News 1/2022

17.1.2022 klo 8.47
Puolivälin matkassa kohti reilumpaa ruokatulevaisuutta

Kaksi ja puoli vuotta sitten lähdimme kohti tuntematonta luomaan käsitteitä reilun ruokamurroksen ymmärtämiseksi ja keskustelun tueksi. Kun tutkimusohjelman ensimmäinen kausi lähenee loppuaan, voimme todeta, että tutkimus on edennyt ja olemme saaneet herätettyä ja edistettyä keskustelua reiluudesta ruokajärjestelmän kestävyyssiirtymässä, mutta oikeastaan olemme päässeet vasta alkuun.

Tässä uutiskirjeessä esittelemme makupaloja tutkimusohjelman viime vuoden loppupuolen tärkeimmistä artikkeleista ja julkaisuista sekä tapahtumista, sekä kerromme kevättalven aktiviteeteista, kirjoittaa Marjatta Selänniemi, Just food -hankkeen vuorovaikutusvastaava.

Kuvasimme videon, jossa avataan reilun ruokamurroksen käsitteitä
© Just food

Maailman ruokapäivää 16.10.2021 varten MMM kokosi yhteisiä toimia, joilla maailman ruokajärjestelmistä voidaan rakentaa entistä tehokkaampia, osallistavia ja kestävämpiä.


Nuoret haluavat työskennellä kestävän ruokajärjestelmän eteen
 © Anni Savikurki

Nuorilla on halua ja toivoa muutokseen, selvisi tutkijoillemme kun he viettivät inspiroivan iltapäivän Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokouksessa Helsingin Messukeskuksessa lauantaina 23.10.2021.


Reiluuden rajat ja ristiriidat ruokamurroksessa -politiikkadialogitapahtumassa katsottiin tulevaan
 © Katja Lepistö

Tapasimme pitkästä aikaa kasvokkain asiantuntijoita ruokajärjestelmän eri osa-alueilta. Kulttuuritalolla 28.10.2021 kuultiin uusimpia tutkimustuloksia ruokamurroksen vaikutuksista maatalouteen ja ravitsemukseen sekä sen vaatimiin reiluihin politiikkakeinoihin.


Vastuullisuutta ruokapalveluihin asiakkaita osallistaen – opit kiteytyvät osallistamiskortteihin
 © Palmia Oy

Osana ruokapalvelujen kestävyystyötä valmistuivat osallistamiskortit, joihin on koottu tärkeimmät opit siitä, miten ruokapalveluita voisi osallistamisen keinoin kehittää. Kortteja voivat hyödyntää myös koulut ja ravintola-alan oppilaitokset.


Ruoka murroksessa -podcast on edennyt seitsemänteen jaksoonsa!
 © Anni Savikurki

Uusimmassa jaksossa puhuimme politiikkakeinoista ja niiden reiluudesta. Mitä niillä oikeastaan tarkoitetaan ja miten niitä voidaan arvioida? Keskustelemassa Suvi Huttunen, Hanna Mattila ja Ville Lähde. Juontajana Hanna Jensen.


Puheenvuoroja

Ruoka murroksessa podcast takes a more global view

Podcast episode 6 in English

Ruoka murroksessa podcastissa pöydällä maaperän päästövähennyskeskustelu

Podcast jakso 5

Kuinka saada ihmiset syömään kasvisruokaa?

Syömisen sietämätön keveys -podcast, Raisio-konserni 2021, jakso 5

Kuka tekee ruokamme?

Ruokayhteiskunta-podcast, Demos-Helsinki, jakso 1

 

Ajankohtaista

Reilun ruokamurroksen politiikka tarvitsee keskustelua

Just food -hankkeen konsortiopäivillä nivottiin yhteen tähän mennessä saatuja tuloksia

Helsingissä selvitetään oppilaiden näkemyksiä kestävästä kouluruokailusta

 

Tieteellisiä julkaisuja

Justice in transitions: widening considerations of justice in dietary transition

Kaljonen, M., Kortetmäki, T., Tribaldos, T., Huttunen, S., Karttunen, K., Maluf, R.S., Niemi, J. Saarinen, M., Salminen, J., Vaalavuo, M., Valsta, L. 2021. Environmental Innovation and Sustainability Transitions 40, 474-485

Population group differences in subjective importance of meat in diet and red and processed meat consumption

Sares-Jäske, L., Valsta, L., Haario, P., Martelin, T. Appetite. 2021 Dec 3:105836

Legal rights of private property owners vs. sustainability transitions?

Lähteenmäki-Uutela, A., Lonkila, A., Huttunen, S., Grmelová, N. 2021. Journal of Cleaner Production Volume 323, 129179


  • Tulosta sivu