Äänitteen nimi: ruoka murroksessa jakso 5
Äänitteen kesto: 00:48:50
[äänite alkaa]
Hanna Jensen [00:00:04]: Ajankohtaisen Just food -hankkeen tavoite ei ole vaatimaton. Siirtymä ilmastoviisaaseen ja terveelliseen ruokajärjestelmään on tehtävä kestävästi, hyväksyttävästi ja oikeudenmukaisesti. Tämä on Ruoka murroksessa -podcast ja minä olen Hanna Jensen. Tänään puhutaan erityisesti maaperästä. Puhutaan siitä, millä tavalla maatalouden olisi vähennettävä kasvihuonepäästöjä. Maatalouden päästöistä 75 prosenttia on lähtöisin maaperästä. Samaan aikaan maatalous on metsätalouden ohella ainoa toimiala, joka voi sitoa hiilidioksidia. Tästä syystä ilmastonmuutoksen torjuntaan kehitetyt päästöjen vähennykset on kohdistettu viljelymenetelmiin ja pellon käytön muutoksiin. Paikalla on tänään kaksi tähän tehtävään erinomaista asiantuntijaa, tekniikan tohtori ja tutkimusprofessori Heikki Lehtonen Luonnonvarakeskuksesta ja maatalousjohtaja Johan Åberg Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitosta MTK:sta. Tervetuloa molemmille.
Heikki Lehtonen [00:01:06]: Kiitos.
Johan Åberg [00:01:07]: Kiitoksia.
Hanna Jensen [00:01:09]: Keskustelu maatalouden päästövähennyksistä tiivistyy usein näihin turvemaapeltoihin, koska Suomen maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä noin 60 prosenttia tulee turvemailta. Toisaalta turvemaiden osuus koko peltoalasta on vain 11 prosenttia. Tämä keskustelu juuri nyt käy Twitteriä myöten älyttömän kuumana. Olisi kiinnostava kuulla millä mielellä te nyt seuraatte tätä keskustelua.
Heikki Lehtonen [00:01:34]: No kiitos, kyllä tämä on ihan mielenkiintoista ja tietyllä tavalla positiivista, että tämä on kiinnostavaa ja hoksataan tämän asian tärkeys.
Hanna Jensen [00:01:45]: Tämä onkin hauskaa, että sanot, että se on positiivista. Se keskustelu on aika tiukkaa.
Heikki Lehtonen [00:01:50]: Keskustelu voi olla tiukkaa mutta ei yleensä vähäpätöisistä asioista käydä tiukkaa keskustelua.
Hanna Jensen [00:01:58]: Entäs Johan?
Johan Åberg [00:01:59]: Joo, kyllä tämä sinänsä on mielenkiintoista, ja minäkin olen samaa mieltä, että hyvä, että asiasta keskustellaan ja kuitenkin se, että myös keskustellaan oikeista asioista. Kyllä me olemme MTK:ssakin todenneet, että maaperä on se asia mihin pitäisi panokset kohdentaa, että tämmöinen mitä on välillä ollut, että kuinka paljon lihaa saa syödä vai saako syödä lihaa ollenkaan, niin se ei minusta ole samalla tavalla relevantti kuin tämä maaperäkeskustelu meillä Suomessa. Että siinä mielessä hyvä, että keskustellaan oikeista asioista.
Hanna Jensen [00:02:35]: Kyllä kyllä. Viimeksi keskusteltiin yli puoli tuntia juuri näistä ravitsemusasioista mutta se on hyvä, että nyt puolustetaan tätä meidän teemaamme. Nykyinen tukijärjestelmä kannustaa pitämään vajaatuottoisiakin peltoja käytössä ja Suomessa on yhteensä 13 000 hehtaaria turvemaapeltoa, jolla ei ole viimeiseen 10 vuoteen tuotettu ruokaa tai rehua, niin millaiset turvepellot ovat nyt akuuteimmin voisiko kutsua, että mustalla listalla?
Heikki Lehtonen [00:03:06]: No voi sanoa, että ihan semmoista listaa ei oikeasti ole, että nyt peltolohkot nämä ja nämä ovat jollain listalla, näiden ja näiden omistajien pelloista, semmoista listaa ei ole, mutta Luonnonvarakeskuksessa on voitu tilastoista dataa analysoimalla todeta, että siellä on joukossa peltolohkoja, jotka syystä tai toisesta eivät ole olleet maataloustuotannossa sillä lailla, että olisi tuotosta syntynyt. Ja tämä, että olisi syytä tiedostaa, että turvemaita on hyvin monenlaisia.
Hanna Jensen [00:03:41]: Kun sanoit syystä tai toisesta, niin ovatko ne syyt ja toiset kuitenkin tiedossa?
Heikki Lehtonen [00:03:46]: Kyllä ne ovat aika hyvin tiedossa. Usein on kysymys siitä, että pellon ojitus on heikko. Se on niin märkä tai niin hapan, että siellä ei hirveästi kannata sadon tuottoon panostaa eikä viljellä sitä. Mieluummin pidetään sitten jonkinlaisena luonnonhoitopeltona tai kesantona tai minä nyt sitten pidetäänkin, mutta kyllähän se on kustannuskysymys. Meillä kustannukset ovat korkeat ja ihan kaikki pellot eivät niin sanotusti ansaitse tulla viljellyiksi.
Hanna Jensen [00:04:23]: Kyllä. Mitäs Johan tähän sanoo?
Johan Åberg [00:04:24]: No aika pitkälti samoja ajatuksia. Olen samaa mieltä, että Luken tekemä luokittelu on edelleen hyvä ja esimerkiksi nyt Etelä-Suomessa kun on syväturpeisia vajaatuottoisia peltoja, niin kyllähän minusta, vaikka mitään listaa ei ole, mutta ne ovat ehkä ne mihin kuitenkin ensikädessä pitäisi kohdentaa toimenpiteitä ja yrittää saada muutosta siihen pellon käyttöön. Täytyy myös katsoa, että missä käytössä on ja niin kuin Heikki tuossa totesi, että jos on peltoja, joita ei kannata viljellä, että ne syystä tai toisesta eivät sovellu aktiivituotantoon, niin niihin tietysti ensin pitäisi panostaa eikä lähteä sillä tavalla pyrkiä niin, että jokaiseen turvepeltoon tehdään samoja toimenpiteitä.
Hanna Jensen [00:05:14]: Sitten on aika hyvä siirtyä semmoiseen asiaan, jos miettii toiselta näkökulmalta, että Suomessa on siis epäsuorasti kannustettu raivaamaan uusia peltoja myös turvemaille ja mitä tapahtuu sitten kahdelle suojalle, jotka ovat näitä viljelijöitä suojelleet, eli luottamuksen suojan periaatteen näkökulmasta maanomistajalla voidaan katsoa olevan oikeus odottaa, että hän omaa turvemaataan saa viljellä ja omaisuuden suojassa taas on kysymys pellon käyttötarkoituksesta päättämisestä, niin murtuvatko nämä suojat nyt?
Johan Åberg [00:05:53]: No ehkä ensin kommentoisin, että sinänsä on tietysti hyvä kysymys, että onko kannustettu raivaamaan, että onhan kuitenkin tässä jo vuodesta 2004 ollut se viesti aika selvä, että uusille peltoraivioille ei ole kaikkia peltotukia tulossa ja siitä periaatteesta on pidetty kyllä tiukasti kiinni. Mutta toki onhan meillä turvemaita, jotka ovat vanhempia kuin tämä 2004 vuoden jälkeen raivattu ja siinä tämä on hyvä ja erittäin tärkeä pointti, että kyllähän omaisuuden suoja on hyvin vahva periaate suomalaisessa yhteiskunnassa ja tästä nyt on sinänsä pidettävä kiinni ja mielestämme silloin olisi myös erittäin tärkeätä, että nämä toimenpiteetkin lähtevät vapaaehtoisuuden pohjalta ensikädessä, että tarjotaan mahdollisuus ensin niille, joilla on halua muuttaa omaa pellon käyttöään.
Heikki Lehtonen [00:06:55]: Kyllähän aikaisempina vuosikymmeninä, sanotaan 1940, -50 ja -60-luvullakin jopa suoraan kannustettiin raivaamaan peltoa. Suomessahan oli hyvin vakava tilanne sodan jälkeen kun oli paljon evakkoja ja sotilaita ilman peltoja ja sen seurauksena Amerikasta saatiin puskutraktoreita pitkälti toistasataa niin vielä 50-luvullakin Suomesa oli Länsi-Euroopan modernein puskutraktorikanta. Tämä oli iso urakka. 1920-luvulla tehtiin käsin turvemaista peltoa ja sotien jälkeen konevoimalla, mutta tietenkin tilanne on siinä mielessä muuttunut, että jo 80-luvulla oli ihan pellonraivauskieltoa tai isoja maksuja siihen ja sittemmin tukipolitiikka on johtanut siihen, että pellon tarjonta on heikentynyt. Laajentavat kotieläintilat eivät helpolla aina peltoa löydä ja asetelma on se, että samanaikaisesti kannustetaan investointituella kasvattamaan maatilaa ja tukipolitiikalla pidetään pelto haluttuna, että se ei helpolla tule markkinoille. Tällä tavalla voidaan sanoa, että epäsuorasti tajuamatta sitä välttämättä kasvoton systeemi on luonut kompromisseja politiikassa, jotka johtavat siihen, että viljelijällä on ollut usein ainut vaihtoehto saada tila elinkelpoiseksi raivaamalla peltoa turvemailta. Iso lohko läheltä mielelummin kuin hajallaan kaukaa. Tämä on monisyinen kokonaisuus. Tähän liittyy myöskin se, että ympäristöpolitiikka kannustaa lisäämään tai pitää olla riittävä määrä peltoalaa, että saa ympäristöluvan. Ja sitten kannustetaan vieläpä suhteellisen laajaperäiseen pellonkäyttöön. Eli peltoa helpolla ei markkinoilta saa. Tämä on asetelma, jota ei täysin ole ymmärretty. Tästä se tulee. Ja jos politiikka muuttuu yhtäkkiä ylösalaisin, niin silloin voidaan miettiä onko luottamuksen suoja ollut loukattu, mutta se, että pelisäännöt muuttuvat ja prioriteetit politiikassa muuttuvat ja niin, että siinä ovat eri sidosryhmät tässä prosessissa mukana, niin silloin jollakin tavalla konsensus siitä mitenkä tämä asetelma pitäisi muuttaa, niin silloin pysytään minun mielestäni aika hyvin vielä luottamuksen suojan, omaisuuden suojan piirissä. Keneltäkään ei vedetä kertalaakista heti mattoa alta vaan annetaan aikaa ja vaihtoehtoja. Minusta se on tärkeää.
Hanna Jensen [00:09:30]: Millaisista ajoista on kyse nyt jos mietitään, siis tämä kuulostaa valtavalta vyyhdiltä, niin millaisista ajoista puhutaan kun muutoksesta nyt puhutaan?
Heikki Lehtonen [00:09:40]: Minusta kyllä 10 vuotta on semmoinen. Se ei ole maataloudessa kovin pitkä aika.
Johan Åberg [00:09:46]: Se on hyvä pointti Heikiltä, että on tämä epäsuora kannustin ja se on myös hyvä muistatella, että missä todellisuudessa viljeiljä on elänyt, että nyt ollaan 25 vuotta oltu EU:ssa mukana ja kyllä se EU:n politiikka ja myös komission suhtautuminen esimerkiksi Suomen kansalliseen maatalouspolitiikkaan on aina lähtenyt siitä, että meillä on rakenteellinen ongelma. Se on Brysselin näkökulma siitä, että miksi maatiloilla on kannattavuusongelmia, se, että Brysselin näkökulmasta ne ovat liian pieniä, että pitää suurentua. Se on myös ollut meidän kansallisissa tuissamme monesti edellytys sille, että on saatu harjoittaa myös omaa maatalouspolitiikkaa on se, että näitä EU:n tarjoamia välineitä on ollut pakko käyttää täysimääräisesti, esimerkiksi investointitukia, ja sillä tavalla kannustettu laajentamaan joskus jopa turhankin nopeasti. Tämä on tosi hyvä pointti Heikiltä, että näin se on ollut, että on vähän ollut pakko laajentua ja kyllä toisaalta myös nämä esimerkiksi toisaalta kiristyvät ympäristönormit, jotka ovat esimerkiksi vaatineet koko ajan isompaa pinta-alaa lannanlevitykseen, niin se on sitten monesti ollut yksittäisen tilan näkökulmasta se, että jos haluaa laajentaa kotieläintuotantoa tai jopa ennallaan pysyvälle kotieläintuotannolle on pitänyt sitten hankkia jostain lisää peltoa. Ja tietysti peltoa on tarjolla myös hyvin eri tavalla eri puolilla maata.
Hanna Jensen [00:11:16]: Sepä se. Ja tästä päästäänkin siihen, että viljelijät ovat päästövähennysvaateiden suhteen vähän epätasa-arvoisessa asemassa, koska ne turvemaapellot ovat niin epätasaisesti Suomessa jo tällä hetkellä, niin miten tämä hankala tilanne nyt sitten näkyy koko kentällä?
Heikki Lehtonen [00:11:34]: Varmasti juurikin niin, että missä turvemaita on paljon, on tullut pelkoja siitä, että saako tässä maataloutta harjoittaa ja mitenkähän tässä käy eli pelätään juuri sitä, että menetetään omaisuuden ja luottamuksen suojan. Mutta asian voi kääntää myöskin niin päin, että missä on paljon turvemaapeltoja, niin missään ei ole niin hyviä mahdollisuuksia päästövähennyksiin kuin siellä. Sitä voidaan jossain vaiheessa jopa kadehtia, että helppohan se teidän on vähentää.
Hanna Jensen [00:12:03]: Onko se viljelijöiden näkökulmasta näin?
Johan Åberg [00:12:07]: Ehkä minä nostaisin semmoisen asian esille, että se on myös hyvä muistaa, että maatilathan ovat hyvin erilaisessa kehitysvaiheessa. Miten siellä esimerkiksi tasapuolisuus toteutuu jos yhdellä tilalla on saanut tehdä lisää peltoa ja laajentaa tuotantoa, hakea sitä kannattavuutta ja kilpailukykyä sitä kautta, ja yhtäkkiä tehdään nopea politiikkamuutos. Sitten vaikka naapuritilalla ei olekaan niitä mahdollisuuksia, niin mitä sitten niillä tiloilla tehdään. Tämä myös asettaa viljelijöitä vähän epätasa-arvoiseen asemaan toisiinsa nähden, että sen takia meidän mielestämme on hyvin tärkeää oikeudenmukaisuus nyt sitten pitää mielessä kun näitä toimenpiteitä suunnitellaan ja halutaan niitä heikkotuottoisimpia peltoja siirtää pois aktiivituotannosta.
Hanna Jensen [00:13:01]: Luin tätä uunituoretta politiikkasuositusta, jossa Just food -hanke on mukana, niin siellä on ohjeistettu, että täytyy sisällyttää riittävät kannusteet siihen, että turvemaapelloista luovuttaisiin tai ne ennallistettaisiin erityisesti silloin kun pellot eivät tuota ruokaa, rehua tai muita satokasveja ja niillä on vähäinen merkitys luonnon monimuotoisuudelle, niin onnistuuko tämä, Heikki, mitä luulet?
Heikki Lehtonen [00:13:27]: Kyllä se olisi hienoa jos se onnistuisi, nimittäin minusta se voi onnistua, sanotaan näin. En mene ihan takuuseen, että mitä kautta ja miten se onnistuu. Mutta se, että kyllä tällaista päästövähennysalaa turvemaista löytyy ja sitä järjestyy jos sille on kannustimet. Toistaiseksi sellaista ei ole ollut vaan se maalajeista riippumatta kaikkia viljelysmaita on suurin piirtein käsitelty tukipolitiikassa samalla tavalla karkeasti ottaen ja ei siinä, se peltotuki on niin iso osa vlijelijöiden tuloista, että asetelma on se, että kaikki pelto kannattaa pitää tukikelpoisena ja jollakin tavalla hyvässä viljelykunnossa tai edes jonkunlaisessa viljelykunnossa. Ja se, että tämä asetelma pitäisi murtaa sillä lailla, että olisi kannustin tai järkevää tuottaa päästövähennyksiä turvepelloilla mitä ei välttämättä tarvita sen maatilan tuotannossa.
Johan Åberg [00:14:37]: Kyllä se minunkin mielestäni on hyvä lähtökohta ja ehkä yksi semmoinen lisäys mitä mietin tuonne ruokaan, rehuun ja satokasveihin, niin myös energiantuotanto, asia, mitä tässä esimerkiksi meidän ilmastotiekartassamme on nostettu esille, ettei sitäkään pitäisi rajata ulkopuolelle, että sillä pellolla voi olla kuitenkin esimerkiksi energiantuotannossa merkitystä. Mutta toki siinä ehkä se tärkein on kuitenkin se, että me tarvitsemme erilaisia poliittisia ohjauskeinoja, kannustimia, että kyllä tämä EU:n yhteinen maatalouspolitiikka on kyllä osoittautunut mahdottoman jäykäksi monessa asiassa, että voitaisiin tehdä kansallisesti asioita paljon eri tavalla, mutta kun on vyöt, henkselit ja hakaneulat siellä EU-politiikassa, niin kuin meillä MTK:ssa on tapana sanoa, niin yleensä se kansallinen liikkumavara on aika pieni, että millaisia kannustimia tai ohjauskeinoja voidaan ottaa käyttöön. Niiden kaikkien pitää sopia yhteismarkkinasääntöihin ja yhteiseen maatalouspolitiikkaan.
Hanna Jensen [00:15:44]: Miltä tämä sinun näkökulmastasi näyttää tämä CAP?
Heikki Lehtonen [00:15:47]: No minusta se näyttää jos ei nyt ihan skitsofreeniselta niin jonkinlaiselta kummalliselta se näyttää, että esimerkiksi komissio suosittaa vahvasti maan hiiltä lisääviä ja säilyttäviä keinoja ekojärjestelmään, jonka toimet täytyy kuitenkin olla sitten yksivuotisia. Ei mene järkeen. Mitä mainostusta se sitten on, jos se kuitenkin on yksivuotinen toimi. Voiko se olla sitten yksivuotisesti 20 vuotta peräkkäin joku lohko vahvassa hiilen sidonnassa tai maan hiilen säilyttämisessä. On turha ehkä odottaa, että EU:n maatalouspolitiikka kääntyy ylösalaisin ja nurinpäin Suomen turvemaiden takia. Niin ei varmasti käy. Mutta löytyykö sitä kautta ollenkaan keinoja sille, että viljelijöillä olisi mahdollisuus osoittaa tuntuvia päästövähennyksiä välttämättä varsinkin semmoisilta turvemailta, mitä he eivät kaikkia välttämättä täysimääräisesti tarvitse tuotannossa ja erityisesti tiloilta joille se sopii. Nyt pitää taas huomioida, että kun tilat ja maat ovat erilaisia, niin kysymys ei ole siitä, että nyt kaikkien pitää tehdä juuri tietyllä tapaa vaan että tässä luotaisiin sillä tavalla kannustimia, että voitaisiin niitä päästöjä vähentää eri tavoin.
Johan Åberg [00:17:08]: Heikki, skitsofreenisuudesta toinen hyvä esimerkki on se, että esimerkiksi EU-tasolla puhutaan paljon siitä, että nyt pitäisi siirtyä tulosperusteiseen politiikkaan. No sitten kun lukee sitä EU-asetusten pientä pränttiä, siinä sitten kuitenkin viitataan WTO:n sitoumuksiin ja kansainvälisiin kauppasopimuksiin ja niihin liittyviin valtiontukisääntöihin, jotka sitten kuitenkin lähtevät siitä, että voidaan tukea ainoastaan semmoisia toimenpiteitä siltä osin, kun ne aiheuttavat viljelijöille lisäkustannuksia. Eli ei voidakaan maksaa siitä, että kuinka monta tonnia hiiltä sitoo maahan tai kuinka monta tonnia päästöjä leikataan, vaikka se olisi järkevä ja kannustava tapa hoitaa se asia, vaan tukitasojen pitää perustua sitten monimutkaisiin kustannuslaskelmiin eli ei voidakaan sillä tavalla kannustaa mahdollisimman tehokkaasti. Tämä on asia mitä me tässä EU-byrokraatit sitten joudumme kun yritämme valmistella näitä toimenpiteitä, niin nämä tulevat helposti vastaan, että no mutta kun täällä on tämmöinen ja tämmöinen lakiteksti ja WTO:ssa on sovittu, että näin ei saa tehdä, niin sitten ei tehdä niin.
Hanna Jensen [00:18:23]: Jälleen kerran tämä fine printin lukeminen on tärkeää. No, kaikki maat eivät ole turvemaita vaan 89 prosenttia Suomen peltopinta-alasta on kivennäismaapeltoja. Myös näillä pelloilla on tehtävä muutoksia ja toimenpiteitä ja varmasti sillä puolella kivuliaastikin, niin millaisia muutoksia Heikki siellä tarvitaan?
Heikki Lehtonen [00:18:48]: Joo, kyllä viljelyä täytyy monimuotoistaa ja pellon orgaanista, eloperäistä ainesta pitää saada lisättyä varsinkin viljavaltaisilla viljelyalueilla, missä nurmia on vähän. Tämä ei ole ihan helppoa, koska Suomessa on ensinnäkin rajallinen määrä kasveja, joita ylipäätään voi täällä olosuhteiden puolesta viljellä ja vielä vähemmän on kasveja, joita voidaan viljellä kannattavasti ja vielä semmoisiin arvoketjuihin, joilla on kysyntää. Se ei onnistu ihan äkkiä. Yksi esimerkki tästä on proteiinikasvit ruuaksi. Se on suurin osa proteiinikasveista menee valkuaistäydennykseen eläimille. Se kierto ja esikasviarvot tulisivat sieltä hyvin hyödynnettyä, niin se vaatii riittävän isoja tiloja jotka ovat sitten verkottuneet ja yhteyksissä eri arvoketjuihin. Ja viljelijän ei ole aina sitä helppo järjestää. Tästä on kysymys, että se maaperän hoito perustuu siihen, että siellä viljellään erilaisia kasveja erilaisilla kiertovaihtoehdoilla ja siitä maaperästä pidetään vesitalouden kannalta huolta ja sillä tavalla, että sitä ei myöskään ylenpalttisesti muokata jatkuvasti. Suomessa on suuntausta tähän vähempään kyntämiseen. On hiiliviljelyä, on enemmän huomiota viljelykierroissa ja Luke on muuten tuottanut tutkimuksella ihan laajasta aineistosta esikasviarvoja, eli mitkä kasvit tykkäävät toisistaan kierrossa. Eli tässä on mahdollisuuksia, mutta tämä markkinapuoli, tämä on se haaste, että määräänsä enempää ei markkinoille mene. Tämä, että missä me voisimme olla kilpailukykyisiä, että ilman kilpailukykyä ei ole ruokaturvaa eikä ole maaperää hoitavaa viljelyä. Eli kustannukset pitää ainakin saada katettua.
Johan Åberg [00:20:52]: Markkinanäkökulma on tosi tärkeä. Se on ehkä myös mikä on meillä semmoinen tietty hankaluus Suomessa kun katsoo myös ihan maantieteellisesti, niin Suomihan on vähän pussinperällä suhteessa EU:n sisämarkkinoihin ja tavaran liikuttaminen maksaa meillä enemmän kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa, että tämä myös, vaikka sinänsä voi olla tiettyjä kasveja mille olisi kysyntää Euroopassa ja ne kasvaisivat täällä, mutta se, että onko se kannattavaa, niin ei välttämättä. Ehkä semmoisen mitä vielä voisi nostaa esille on kerääjäkasvit. Kyllä minä näen, että ne olisivat erittäin tärkeitä kivennäismaille. Ja myös se, että saataisiin esimerkiksi vähätuottoisia kivennäislohkoja myös pitkäaikaiselle nurmelle, että kyllä nurmitoimenpiteet niin kuin Heikki totesi ovat tärkeitä ja ei pitäisi minun mielestäni myöskään sulkea pois esimerkiksi metsitystä kivennäismaalohkojen osalta jos ne ovat pieniä ja heikkotuottoisia vaikkapa metsän ympäröimiä lohkoja. Omallakin maatilallamme olemme metsittäneet useita hehtaareja. Ne ovat olleet sellaisia lohkoja mitä on ollut saarissa ilman kiinteää tieyhteyttä, kun minulla on maatila saaristossa, niin se on ollut luontevaa ja järkevää ja kyllähän tämmöisiä lohkoja mille on vaikea päästä niin kyllähän niitä varmasti löytyy muuallakin kuin saaristossa. Niihin myös ne metsitystoimenpiteet sopivat oikein hyvin.
Hanna Jensen [00:22:28]: Jos mietitään, että kivennäismaapellot on saatava muutettua päästölähteestä hiilinieluksi myöskin tuohon vuoteen 2035 mennessä, niin meille jää jonkun verran aikaa saada lisää ja kehittää vähähiilisiä teknologiaratkaisuja. Satuin tänä aamuna näkemään artikkelin, oliko se Kolumbiasta. Siellä oli joku semmoinen startup, jossa kerrottiin, että aikovat käyttää big dataa ja droneja ja ties mitä kerätäkseen tietoa ja just olemaan yhteistyössä, maatilat ja näin poispäin, niin minkälaisia teknologiaratkaisuja meillä olisi mahdollista nyt vielä kehittää tai saada käyttöön?
Heikki Lehtonen [00:23:11]: Minusta tarkkuusviljely on tulossa ja sehän koskee sinällään pientä osaa viljelystä, että jos on lannoitteiden tai kasvinsuojeluaineiden tarkempi annostelu peltolohkojen välillä tai peltolohkojen sisällä, niin sillä vähennetään sitä, että saadaan vähemmästä lannoitusmäärästä ja vähemmästä kasvinsuojelusta enemmän hyötyä. Kaiken perustahan on aina se, että se viljelyn kokonaisuus on mietitty niille maalajeille ja peltolohkoille sopiviksi, että siellä tiedetään ja on vaihtoehtoja kun tilanteet muuttuvat, että mitä kasveja, minkälaista kasvivuorottelua siellä voi olla. Tämä on tulossa ja tämä hiiliviljelyperiaate myöskin, että siellä on välillä sitten ihan nurmella ja tavoitteellisesti lisätään sen maan orgaanista ainesta. Yksi mikä tähän nurmeen voi liittyä voi olla biokaasu sillä tavalla, että se on muutakin kuin ihan lannasta prosessoitua biokaasua ja niin, että sitä olisi myös siellä missä kotieläimiä ei ole. Me saamme nurmibiomassaa. Siitä saadaan paikallisesti lämpöä ja energiaa, kierrätysravinteita tiivistetyssä muodossa. Se voi toimia kotieläintilojen kanssa yhdessä niin, että se missä on sika- ja siipikarjatuotantoa, siellä olisi myös nurmea ja jalostettaisiin kaikki sen alueen ravinnekierto järkevästi, että sieltä fosforiylijäämä voidaan vieddä muualle ja sitten sinne alueelle tulee valkuaistäydennyksiä tai muuta, niin saadaan nämä asiat tasapainoon. Näissä on biokaasun kautta tiettyjä mahdollisuuksia, tarkkuusviljelyn kautta on tiettyjä mahdollisuuksia mutta kyllä koko ajan täytyy, solmukohdassa on se viljelijä, joka päättää, että mitä kasveja viljellään. Ja minkälainen viljelijä hän on, mille markkinoille hän tuottaa. Se on aina se perusta. Sitten tulee muut härpäkkeet siihen päälle. Ja biokaasut ovat todennäköisesti siten isompia yhteenliittymiä eikä se ole ihan viljelijätason ratkaisu.
Johan Åberg [00:25:13]: Sitten vaikka Suomi ehkä voidaan mieltää insinöörikansaksi, mutta sanon, että ei kaikkien tarvitse olla myös mitään semmoista uutta ja ihmeellistä teknologiaa, että kyllä meillä on paljon tämmöistä niin sanottua "vanhanaikaista" teknologiaa myös mitä pitäisi nostaa kunniaan. Eli se, että vaikkapa pidetään huolta ojituksesta, että sen maan vesitalous on kunnossa ja kalkitus ja maan rakenne ja sitä kautta myös pyrkii maan tuottavuutta parantamaan. Me olemme paljon myös lähteneet siitä, että jos markkinoilla Suomessa ja Suomen rajojen ulkopuolella on kysyntää tietylle määrälle tuotteille, niin järkevää olisi pyrkiä tuottamaan se mahdollisimman pienellä pinta-alalla ja sitten sillä loppu pinta-alalla sitten voidaan tehdä esimerkiksi näitä hiilensiidontatoimenpiteitä tai jotain, mutta ehkä liikaakin tässä on ollut aikaisemmin tässä maatalouden ympäristöohjelmissa vähän semmoinen, kuulostaa nyt rumalta sanoa, mutta vähän semmoinen henki, että pitäisi viljellä vähän heikommin niin sitten pidetään ympäristöystävällisenä ja se ei ehkä tässä tai minun mielestäni se, että kun puhutaan ilmastosta, niin se ei pidä paikkaansa vaan se, missä tuotetaan ruokaa tai rehua tai energiaa, niin se pitäisi pyrkiä tekemään tehokkaasti ja sitten kohdentaa niitä esimerkiksi hiilensidontatoimenpiteitä sitten niille lohkoille mitä ei tarvita markkinoiden näkökulmasta. Myös pitää panostaa viljelijöiden osaamiseen ja kyllä esimerkiksi sanotaan maaperän tai peltojen tiivistyminen on myös asia mihin pitäisi kiinnittää varmasti enemmän huomiota kun koneet kasvavat ja pinta-alat suurenevat ja myös siihen, että jokaiselle lohkolle sitten ne omat toimenpiteet. Voi olla vaikea löytää semmoista niin kuin joku yleislääke, joka pätisi kaikille maalajeille ja kaikille peltolohkoille. Kyllä se viljelijän oma osaaminen ja sen oma vahvistaminen on myös erittäin tärkeää tässä, että miten saadaan viljelyä tehokkaammaksi
Heikki Lehtonen [00:27:18]: Sanoisin tähän vielä. että tämä tehokkuus tai resurssien järkevä käyttö, siis tehokkuiushan on hyvä sana sikäli, että saadaan vähemmästä enemmän, mutta sitäkin voi olla monenlaista. Nyt jos ajatellaan ihan tämmöinen taloudellinen tuotto jossain sopimustuotannossa, silloin on edullista, että se tulee hyviltä lohkoilta, iso sato, läheltä. Sitten on tilalla muilla lohkoilla tai kiertävästi sitten näitä toimia, missä pidetään huolta ympäristöstä, monimuotoisuudesta, ravinnevalumista, että kyllähän tämä tietysti kokonaisuus on ja eri tilat voivat painottua nyt sitten tässä resurssien käytön tehokkuudessa eri tavalla. Joillakin voi olla peltoja, jotka sopivat vallan mainosti sitten riistapelloiksi ja monimuotoisuusvyöhykkeiksi, suojavyöhykkeiksi ja tämä, että minkälaista se tehokkuus on, niin kyllä tää monimuotoisuus liittyy tähän maan orgaaniseen ainekseen ja peltojen kasvukuntoon aika olennaisesti ja sitä yhteiskunta nyt myöskin yhä enemmän peräänkuuluttaa.
Hanna Jensen [00:28:18]: Kun minä saan nyt kuunnella teidän viisaita sanojanne, niin täytyy kysyä, että onko viljelijöillä tämä kaikki tieto mistä te nyt puhutte, se tieto minkä te tiedätte? Meneekö heille, he varmasti seuraavat keskustelua, mutta millä saadaan tämä kaikki ajattelu ja näkemykset heille asti?
Johan Åberg [00:28:43]: No se on hyvä kysymys. Ei pidä yliarvioida sitä tietoa mitä meillä on, en tiedä olemmeko me nyt Heikin kanssa niin paljon viisaampia kuin ihan perusviljelijä, mutta kyllä esimerkiksi sanotaan nyt tutkimuksella ja miten tutkimustiedot saadaan jalkautettua tilatasolle, viestinnällä on siinä suuri merkitys. Myös neuvonta on tärkeä, neuvontapalveluihin nyt on tässä viime vuosina panostettu ja se on myös asia mihin varmaan jatkossa entistä enemmän pitää panostaa ja tietysti ihan myös maatalouskoulutukseenkin, että otetaan asioita myös enemmän ihan viljelijöiden koulutuksessa esille. Monia keinoja tähänkin tarvitaan.
Hanna Jensen [00:29:32]: Te olette olleet molemmat mukana tekemässä tätä ilmastotiekarttaa, joka viime vuonna tuli ja se katsoo tulevaisuuteen, niin kerrotteko, mistä siinä on kysymys, miksi se tehtiin, mihin tarpeeseen ja ketä se auttaa?
Johan Åberg [00:29:52]: Aika laaja kysymys, mutta tottakai me haluamme olla viljelijäjärjestönä mukana tässä keskustelussa ja tuoda rakentavia ratkaisuja, että miten maatalouden ilmastopäästöjä saadaan pienemmäksi. Kyllä ilmastonmuutos ja varsinkin sen varjopuolet näkyvät viljelijöilläkin erittäin paljon arjessa, jos asiat menevät huonompaan suuntaan, että kyllä tämä on ihan aito intressi, ei tämä ole mikään silmänkääntötemppu. Kyllä me olemme ihan oikeasti lähteneet hakemaan niitä käytännön keinoja millä voidaan sekä ilmastopäästöjä vähentää mutta sitten myös sopeutua muuttuvaan ilmastoon ja varautua myös tuleviin ilmastonmuutoksiin. Tässä on monta ulottuvuutta, mutta me olemme kyllä nähneet, että kyllä se paras tulos saavutetaan silloin kun viljelijät itse ovat mukana tässä keskustelussa ja tuomassa ratkaisuja. Emme me halua olla ongelma, me haluamme tarjota ratkaisuja ilmastokeskustelulle. Ihan aito tarkoitusperä tässä on kyllä ollut koko ajan mukana. MTK:kin on sitoutunut järjestönä esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin.
Heikki Lehtonen [00:31:15]: Ilmastotiekartta maatalouteen ja muille toimialoille, niitähän kyseltiin aiheellisesti siihen liittyen, että Suomen hallitus on tavoitteeksi asettanut, että Suomi on hiilineutraali 2035. Ja sitten annettiin toimialoille tehtävä: tehkääpäs omista lähtökohdistanne nyt sitten tiekarttoja miten siihen päästään. Nyt sitten Luonnonvarakeskus otettiin MTK:lla sitä tekemään ja me Luonnonvarakeskuksessa käärimme hihat ja aloimme tehdä yhteistyössä tilaajan ja eri sidosryhmien kanssa. Minä olin siinä tieteellisestä sisällöstä vastaava tutkija siinä prosessissa. Se oli hyvin mielenkiintoinen prosessi. Kyllä ensinnäkin viljelijät tietävät paljon asioita ja heillä on kokemusperäistä tietoa ja he seuraavat hyvinkin tarkkaan ja tekevät asioita jopa niin, että he ovat joissain asioissa edellä tutkimusta. Siellä saattaa olla tutkijataustaisia ihmisiä siellä viljelijäporukassa. Siellä saattaa olla hyvin ulkomailla opintomatkoilla ja kosketuksissa globaaleihin verkostoihin olevia ihmisiä, jotka esimerkiksi voivat löytää keinoja ihan oikeasti siihen, että kivennäismaihin saadaan enemmän hiiltä kuin me tutkimuksessa toistaiseksi isoista aineistoista uskotaan tapahtuvan. Se on mahdollista, että tulee positiivisia yllätyksiä sitä kautta. Mutta sanoisin näin, että kyllä tutkimuslaitoksella oli tässä vastuu tehdä tätä tiekarttaa sikäli, että siellä haluttiin, että on laaja joukko asioita ja toimijoita koska tilat ja maat ovat erilaisia. Ja niin, että siellä ei ripustauduta yksittäisiin asiohin vaan että siellä joka haaralla asioissa voidaan edetä. Ja että siellä on mukana sopeutuminen ilmastonmuutokseen, joka on tehtävä joka tapauksessa. Ja sitten meillä on edelleen kannattavuushaaste, eli ei voi maksaa mitä tahansa mitkä tahansa toimet vaan sieltä on valittava ne, jotka tulisivat aika pian ja viljelijäkin huomaisi sen. Ja näin on huomattu hiiliviljelijäyhteisössä ja näin on huomattu myöskin, että turvemailla voidaan säätösalaojittaa kun se oikein tehdään ja jopa hyötyä siitä ainakin vähän ja samalla tuottaa juuri sitä mitä yhteiskunta toivoo. Eli kyllä maataloudesta on tulossa korkean osaamistason ja ympäristönhoidon eksperttiammatti. Jos ei se sitä jo ole, niin se täytyisi olla. Viljelijä pystyy tekemään niin paljon asioita, joita yhteiskunta arvostaa. Kyllä sanotaan koulutukseen ja täydennyskoulutukseen on paljon tilausta ja paljon mahdollisuuksia mutta näin, että se tiekarttakin hahmottelee vähän sitä, että tässä on aika kokonaisvaltainen asia kysymyksessä ja siihen pitää päästä vahvasti sisälle.
Johan Åberg [00:34:21]: Kyllä MTK:lle Luonnonvarakeskuksen valinta tekemään tätä ilmastotiekarttaa oli sinänsä selkeä. Me kävimme kyllä monien tahojen kanssa keskusteluja ja pyysimme tarjouksia useammista paikoista, mutta kyllä me totesimme aika nopeasti, kuitenkin Luonnonvarakeskuksella on niin vahva tutkimuspohja ja tiedeperusta ja halusimme myös, että tiekartasta tulee uskottava, että se ei ole semmoista, olemme ehkä vähän katsoneet joitain tiekarttoja, jotka ovat ehkä enemmän toiveita sen suhteen mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan, mutta me halusimme kyllä lähteä ihan käytännönläheisesti hakemaan niitä keinoja, jotka sitten myös perustuvat tieteeseen ja tutkimustuloksiin ja myös hyödyntävät tätä Luken laajaa osaamista sekä ilmaston, maaperän että myös politiikkatutkimuksen osalta, että saadaan kaikki nämä osaamisalueet tässä yhdistettyä.
Hanna Jensen [00:35:27]: Jos otetaan sellainen näkökulma tähän, että [?? 00:35:31] olla niinkin, että maatalouden tuotteiden ostajat asettavat tiettyjä tuotantotapavaatimuksia, jotta he ylipäätään ostavat näitä tuotteita.
Heikki Lehtonen [00:35:43]: Tietenkin se on, sanotaan näin, on jo aika paljon tapahtunut. Minulla on se käsitys kyllä ja monilla Lukessakin, että jos rimaa nostetaan, niin oikeastaan voi olla, että sen parempi meille täällä Suomessa. Ei ehkä ihan joka asiassa mutta monessa asiassa kyllä. Meillä on vähempi tautipaine, meillä on parempi ruokaturvallisuus ja sekä kasvi- että eläintautitilanne ja [?? 00:36:15] kysymykset. Tietenkin on parantamisen varaa monessa kysymyksessä myös Suomessa, ehkä juuri tässä peltojen ja maalajien järkevässä käytössä ja siinä, että tukipolitiikka ei nyt todellakaan kyllä hirveästi ohjannut siihen, että maan ominaisuudet käytettäisiin tehokkaasti ja hyvin hyödyksi. Ja tässä, että tuotetaan sitä mitä markkinat vaativat ja se, että me pystymme tuottamaan kotimaassa sellaista mitä emme ole normaalisti niin paljon tehneet, niin tässä on haastetta saada monipuolistettua tuotantoa ja [?? 00:36:52]
Johan Åberg [00:36:53]: Ja kyllä minun mielestäni on äärimmäisen tärkeätä saada markkinat ja kuluttajat mukaan tähän ilmastotyöhön. Ainakin itse veikkaan, että kyllä se markkinoitten kautta tuleva muutospaine tulee kuitenkin pidemmän päälle olemaan se, joka nopeimmin tämän työn vie eteenpäin ja parantaa ruuan ilmastotehokkuutta, koska se näkyy entistä enemmän joka päivä, että ilmasto kiinnostaa ja toisaalta myös väittäisin, että jos luodaan semmoisia toimenpiteitä, joita tehdään vain sen jonkun politiikan ohjauskeinon takia mutta sillä ei ole kytkentää esimerkiksi siihen mitä kuluttajat haluavat tai mistä ollaan valmiita maksamaan, mitä markkinoilla halutaan, niin ei se pidemmän päälle, se on vähän semmoista tekohengitystä tai laastaria kun pitäisi päästä perusasioihin kiinni. Minusta on myös hyvä, että markkinoilla ja myös kuluttaja ymmärtää entistä paremmin, että niillä omilla valinnoilla voi vaikuttaa ja pitää vaatia. Silloin se markkinamekanismi toimii. Kyllä tuottaja tuottaa sen mitä markkinoilla halutaan ja mistä ollaan valmiita maksamaan. Markkinatalouden perusmekanismeja on hyvin vaikea ohittaa politiikkavälineillä.
Hanna Jensen [00:38:18]: Mitäs sanoo tähän Heikki?
Heikki Lehtonen [00:38:19]: Kyllä näin on, mutta minä korostaisin myös sitä, että viljelijöiden ja ruokateollisuuden pitää kyllä jatkossa myöskin paremmin osata myydä itsensä kuluttajien sydämiin vielä vahvemmin kuin nyt, että piilotetaan semmoisia vahvuuksia mitä ilmeisesti olisi ja joita voitaisiin vielä vahvistaa. Sitten on tietysti aina vakuuttavaa myöskin se, jos kerrotaan, että nyt on näitä [?? 00:38:44] Kyllä Suomi on valtiona semmoinen, että ruokaturva on aika herkkä asia täällä. Se stabilisoi kummasti koko Pohjois-Eurooppaa, että meillä on täällä oma maataloustuotanto [?? 00:39:01] mitä epäiltiin vielä muutama kymmenen vuotta sitten EU-jäsenyyden kynnyksellä, että kuinkahan tässä käy.
Hanna Jensen [00:39:09]: Onko meillä kykyjä sitten yhteistyöhön? Luin, että tukien pitäisi kannustaa tiloja myös yhteistyöhön esimerkiksi juuri vaikka biokaasutuotannossa tai tilusjärjestelyissä, niin onko meillä mahdollisuus siihen ja onko siitä jo kokemusta?
Johan Åberg [00:39:27]: Onhan meillä esimerkiksi investointituissa jo pitkään ollut tiettyjä kannustimia. Jos tehdään yhteisinvestointeja, niin siinä on tiettyjä kannustimia ja sitä on tarkoitus jatkaa. Ja kyllä me esimerkiksi tilusjärjestelyihin olemme panostaneet ja niihin on myös lisätty rahaa, jotta saataisiin myös se työ nopeammin eteenpäin. Toisaalta täytyy olla realismi, että eihän ihmisiä aina voi pakottaa yhteistyöhön ja yhteistyöhän on myös sitten monesti henkilökemiasta kiinni, että se ei ole aina ihan niin yksinkertaista miltä se paperilla näyttää, että tehkää vaan yhteistyötä niin kaikki menee hyvin. Mutta kyllä siihen pyritään ja on tähänkin asti pyritty kannustamaan, mutta se on ihan totta, että kyllä me tarvitsemme enemmän yhteistyötä sekä viljelijöiden välillä että koko ruokaketjussa tarvitaan enemmän yhteistyötä ja myös semmoisia, että viljelijäkin selkeämmin näkisi itselle sitä hyötyä tehdystä työstä tai siitä kun vastataan markkinoiden vaatimuksiin. Taas kerran erittäin hyvä pointti Heikiltä, että siinä ollaan kyllä huonoja Suomessa myymään sitä hyvää työtä mitä jo tehdään tai mitä on tehty, että ollaan hirmu vaatimattomia kyllä ja joskus olisi hyvä katsoa vähäsen Suomen rajojen ulkopuolellekin ja ylpeästi kertoa miten hyvin oikeasti ollaan tässä globaalissakin vertailussa.
Hanna Jensen [00:41:15]: Heikki, kysyisin sinulta kun ihan kaikki eivät vielä tiedä Suomenkaan maaperän hiilensidontakyvystä, niin voiko tulla vielä esiin jotain positiivisia yllätyksiä, jotain ihan uutta?
Heikki Lehtonen [00:41:25]: Niin. Mehän emme tiedä mitä me emme tiedä. Se on toisaalta mukava. Nythän näitä teollisuuden nollakuituja ja muita, että ne säilyisivät maaperässä ja upotettaisiin viljelijöitä hyödyttävästi sinne hiiltä, niin se voi kuulostaa kalliilta mutta se voi pitemmän päälle olla järkevää. Mehän emme kukaan tiedä myöskään sitä, että kun ilmasto lämpenee, niin kuinka hyvin nämä orgaanisten eloperäisten ainesten hiili pysyy siellä maaperässä ja se oikeastaan kannustaa vielä toisaalta tähän viljelykierron monipuolistamiseen ja hiilensidontaan ja se, että se maaperän mikrobiaktiivisuus on riittävää ja että se tukee luontaista kasvuprosessia siellä maassa. Mutta sanoisin vielä tästä tilusjärjestelyt ja maanvaihdot, niin nehän ovat täysin puhtaasti omistajien välisiä sopimuksia ja neuvotteluita. Ikävä kyllä eivät ne sinällään kannusta siihen, että turvemailta tulisi päästövähennyksiä tai kivennäismaihin tulisi lisää hiiltä. Kyllä tämä perustavaa laatua oleva kannustin ja politiikan ja markkinoiden asetelma jo pitäisi muuttua niin, että viljelijät hakevat myöskin niitä päästövähennyksiä samalla siinä tilusjärjestelyn yhteydessä, että siellä menevät maat niille viljelijöille, jotka tietynlaista maata tarvitsevat ja ne ovat järkevällä etäisyydellä mutta porukalla siinähän voidaan sumplia joo, että miten me saisimme nuo notkelmat turvemaista tuolta päästövähennyskäyttöön. Mutta kun ei ole semmoista kannustinta, niin nämä mahdollisuudet ovat menneet ohi. Eli niihin olisi voinut olla mahdollisuus, mutta se on ollut sokea piste. Jos se on osa maatilojen ansaintalogiikkaa, niin kyllä niitä järjestyy ajan yli.
Hanna Jensen [00:43:22]: Uskotko, että tämä muuttuu?
Hanna Jensen [00:43:26]: No se ei välttämättä muutu maatalouspolitiikan kautta valitettavasti. No sanotaan, että voi tulla positiivinen yllätys, että seuraavassa CAP:issa olisi maan hiilen säilyttäminen korkeammalla prioriteetissa ja siihen olisi ihan rahaakin, niin se olisi se. Mutta se on sitten jostain muusta maataloustuesta sitten helpolla pois. Suomihan saa lisää maataloustukia seuraavalla ohjelmakaudella. Mutta se, että mitä kautta viljelijät kannustetaan päästövähennyksiin, niin se on hyvin mielenkiintoinen kysymys. Tuleeko se sieltä tuotemarkkinoiden kautta, tuleeko se jostain kompensaatioiden kautta tai tuleeko se sitten ihan erikseen korvamerkityllä rahalla. Se on se, sitä me emme tiedä mutta mahdollisuuksia on.
Hanna Jensen [00:44:10]: Kertokaa tähän loppuun jokin positiivinen tarina jos teillä olisi viljelijästä, joka on onnistunut tekemään muutoksen tai käännöksen, nimellä tai ei, mutta jotakin kannustavaa, joka inspiroisi.
Johan Åberg [00:44:30]: Onhan niitä esimerkkejä ympäri maata vaikka kuinka paljon. En nyt mitään nimiä mainitse, mutta kyllähän hyvin monella tilalla tähän on tartuttu jo hyvissä ajoin ja tästä yleisestä keskustelusta ja monella entistä enemmän tiloilla on tehty esimerkiksi katselmuksia, käyty läpi omaa energiaresurssitehokkuutta ja paljonhan on investoitu uusiin koneisiin ja teknologiaan millä esimerkiksi maanmuokkausta on pystytty muuttamaan ja panostettu parempaan kasvivuorotukseen ja kerääjäkasveihin ja moneen muuhun asiaan. Ja kyllä esimerkiksi lannan prosessointi on myös hyvin käytännönläheinen asia ja siihen nyt näkyy tuossa esimerkiksi investointitukien haussakin, että ympäristöinvestoinnit ovat kyllä todella hyvin vetäneet tässä viime vuosina. Siinä on ollut merkittävä kasvu ja se osoittaa kyllä, että tiloilla on kyllä oikeasti kiinnostusta myös investoida oman tilan tuotannon ympäristötehokkuuteen.
Hanna Jensen [00:45:42]: Entäs Heikki?
Heikki Lehtonen [00:45:45]: No minä sanoisin, että nykyisessä tukijärjestelmässä maataloudessa on myös jotain hyvää. Siinä on jotain hyvää. Siinä on nimittäin se, että meillä on tuotantonurmien alat kasvaneet vaikka eläinmäärät ovat vähentyneet. Eli siellä on myöskin semmoista laajaperäistä nurmea, joka pitää turvemaiden päästöt pienempinä kuin jos ne kynnettäisiin viljalle. Ja tämä on oikeastaan semmoinen pieni pelko, että jos kotieläintuotantoa ajetaan alas, syystä tai toisesta sitä joudutaan vähentämään, niin miten niille maille käy, kun suurin osa turvemaista on nurmella. Nykyjärjestelmä kannustaa pitämään ne edelleen nurmella ja meidän ei kannattaisi menettää sitä kannustinta. Siellä ja miksei kivennäismaillakin ovat tuotantonurmialat kasvaneet. Ja se osa on siellä suhteellisen laajaperäistä ja kyllä viljelijät tiedostavat, että pääosa sadosta otetaan isolla satotasolla läheltä ja sitten se on sitä maan hiilen ja biodiversiteetin hoitoa se laajaperäisempi nurmi. Se vaan voisi olla tavoitteellisempaa kuin nyt on. Se, että meillä on kotieläintaloudella tietty rooli, se voi olla pienempi rooli kuin tänä päivänä, mutta se on tärkeää ruokaturvan kannalta mutta myöskin peltojen hoidon kartalta. Tämä ilmastotiekartta ei esimerkiksi lähde siitä harhasta, että kotieläintalouden alas painamisella automaattisesti pellot muuttuisivat paremmiksi ja päästöt laskisivat joka puolella. Siinä voi käydä vahingossa päinvastoinkin. Tämä kokonaisuus pidetään näpeissä sillä tavalla, että meillä on ajatus siitä, että miten me nämä hyvät monet tavoitteet, ruokaturva, monimuotoisuus, päästövähennykset voidaan kokonaisuutena saavuttaa, niin meillä on tässä hyviä mahdollisuuksia.
Johan Åberg [00:47:41]: Ehkä vielä toinen yleinen esimerkki, jos katsoo vaikkapa miten nykyinen ympäristökorvausjärjestelmä tai jo edelliselläkin ohjelmakaudella, niin kyllä se on erittäin paljon kiinnostusta aina herättänyt, eli sitoutumisastehan siinä on Euroopan korkeinta, suurin piirtein 90 prosenttia viljelijöistä ja pinta-alasta on mukana ja myös valtio joutuu asettamaan erilaisia rajoituksia, että kuinka suurella prosentilla tilan pinta-alasta voi sitten tehdä mitäkin ympäristötoimenpiteitä, koska muuten ei olisi raha riittänyt. Sekin on osoittanut, että kun on taloudellisia kannustimia ja on tarjolla järkeviä toimenpiteitä, niin ei se ainakaan viljelijöiden kiinnostuksesta ole kiinni vaan enemmän sitten budjettirajoitteet alkavat jossain vaiheessa vaikuttaa. Rahaa on kuitenkin aina rajallinen määrä.
Hanna Jensen [00:48:32]: Kyllä. Tässä vaiheessa kiitän tosi hyvästä ja kiinnostavasta kiinnostavasta keskustelusta. Heikki Lehtonen ja Johan Åberg, kiitos.
Heikki Lehtonen [00:48:42]: Kiitos.
Johan Åberg [00:48:42]: Kiitos.
[äänite päättyy]
Takaisin Ruoka murroksessa -podcastsarjan sivulle.