Äänitteen kesto: 31 min
Juontaja: Hanna Jensen
Vieraat: Teea Kortetmäki ja Seija Kurunmäki
[äänite alkaa]
Hanna Jensen [00:00:03]: Millainen on kestävä, terveellinen ja ilmastoviisas ruokajärjestelmä? Siitä keskustellaan nyt. Paikalla on kaksi asiantuntijaa, jotka miettivät juuri tällaisia asioita. Just food -hankkeessa mukana oleva tutkijatohtori Teea Kortetmäki, sinun erikoisalueenasi on ympäristöetiikka, ruokajärjestelmän oikeudenmukaisuus ja vastuullinen siirtymä ja poliittinen filosofia. Ja maantieteiden maisteri Seija Kurunmäki, sinua kiinnostavat ruoan ja ruokajärjestelmämme haasteet, olet lisäksi ruokavaikuttaja ja aktivistimummo ja olet toiminut elintarviketeollisuuden ja -kaupan palveluksessa sekä yrittäjänä ja edistämishankkeissa yli 40 vuotta. Minä olen Hanna Jensen.
Hanna Jensen [00:00:55]: Suomi on maailman pohjoisin maa, jossa viljellään kasveja. Kun hyvinvointiamme rakennettiin, maatalouden kulmakivenä olivat lehmät. Ne turvasivat ruoan ja toimeentulon vaihtelevissa ja vaikeissakin olosuhteissa. Suomi vaurastui ja siitä tuli hyvinvoiva valtio. Sitten tuli päivä, kun uutislähetyksessä kerrottiin, että kaikkein ilmastokuormittavimpiin elintarvikkeisiin kuuluvat naudanliha ja juusto, ja että ruoka-aineiden ilmastovaikutuksista suurimman hiilijalanjäljen aiheuttivat eläinperäiset tuotteet. Suomalaisen ruoantuotannon rahavirroista puolet kytkeytyi eläinperäiseen tuotantoon. Törmäykseen joutuisivat siis ilmastotyö ja ihmisten toimeentulo. Myös turvepelloilla huolestuttiin. Oli selvää, että turvepeltojen käyttöä maataloustuotannossa, saati sen raivausta viljelyyn, tuli vähentää. Pellolla seisoi tilanomistaja Erkki, joka oli ottanut vanhempiensa tilan haltuun. Hän oli ottanut myös mittavat investointivelat uudistaakseen eläintuotannon tilalla ajanmukaiseksi ja vielä lisäksi ostanut naapurilta lisää turvemaita voidakseen laajentaa tuotantoa. Sormi osoitti häneen. Turvemaat pitäisi poistaa asteittain viljelykäytöstä. Uutislähetys vei vielä kameran suomalaisiin keittiöihin ja suurkeittiöihin, joissa valmistettiin niitä perinneruokia, joilla Suomi oli rakennettu; lihapullia, karjalanpaistia, possupihvejä, kaalikääryleitä. Näistä annoksista oli tullut lihan takia vääränlaisia, tai ainakin ne oli syytä säästää juhlaruoaksi. Epäreilua, vai onko?
Hanna Jensen [00:02:51]: Miltä kuulosti, Teea Kortetmäki?
Teea Kortetmäki [00:02:55]: Tämä kuvasi kyllä hyvin niitä haasteita, joiden keskellä me nyt parhaillaan elämme. Minun sympatiani ovat kyllä Erkin ja suurkeittiöiden kohtaamien haasteiden puolella ja ne kuvaavat hyvin sitä, minkä takia ratkaisuja on nyt etsittävä yhdessä.
Hanna Jensen [00:03:10]: Entä Seija Kurunmäki?
Seija Kurunmäki [00:03:12]: Se kuulosti kiinnostavalta. Minun mielestäni hieno historian kuvaus siitä, mistä me olemme tämän maan kasvattaneet, mutta toisaalta myös realismia siitä, että jokaisella ajalla on omat tekonsa.
Hanna Jensen [00:03:25]: Tässä Just food -hankkeessa on valittu käyttää termiä “reilu“. Mitä tämä reiluus, tai pitäisikö puhua oikeudenmukaisuudesta, itseasiassa tarkoittaa? Noin niin kuin filosofisesta näkökulmasta?
Teea Kortetmäki [00:03:37]: Filosofiassa oikeudenmukaisuus on ennen kaikkea yhteiskuntaa kuvaava termi. Se on ikäänkuin tavoitetila, johon yhteiskunnassa tulisi pyrkiä. Oikeudenmukaisuus tarkoittaa sitä, että yksilöillä olisi mahdollisuus tavoitella sitä hyvää elämää ja heidän käsitystään hyvästä elämästä yhtäläisesti. Tämä edellyttää erilaisia oikeudenmukaisuuden muotoja, kuten sitä, että erilaiset hyödyt ja haitat jakautuvat riittävän reilusti ja että yksilöillä on yhtäläinen mahdollisuus osallistua päätöksentekoon politiikassa ja myös sitä, että meidän sosiokulttuurinen ilmapiirimme on erilaisia maailmankuvia yhtäläisesti kunnioittava.
Hanna Jensen [00:04:26]: Entä Seija? Sinä olet myös miettinyt tätä reiluuden käsitettä. Millä tavalla?
Seija Kurunmäki [00:04:33]: Reiluus terminä sopii hyvin mummoille. Minä ainakin haluaisin, että lapsenlapseni sanoisivat, että reilu mummo. Kun kuulin ensimmäisen kerran tästä hankkeesta... olen tietysti monissa hankkeissa ehtinyt vuosien aikana olla mukana. Kun olin silloin reilu vuosi sitten siellä [?? 00:04:52] ja kuuntelin Teean reiluus-oikeudenmukaisuus-luentoa, niin minulle tuli oikein herätys, että minä tämmöinen pellolta pöytään -ruokamaisteri, ensimmäistä kertaa elämässäni alan ajatella asioita filosofian kannalta. Silloin minulla jotenkin aukesi se, koska esimerkiksi viestintäkonsulttina ollessani on aina ollut sellainen, että miten me ratkaisemme erilaisia kriisejä, jotka tulevat siitä, että vastakkain asetellaan asioita. Se on ollut ruoka-alalla jotenkin erityisen tyypillistä se vastakkainasettelu. Siitä on tehty suorastaan tiedettä ja taidetta ja sitä esiintyy koko ajan ihan valtavasti, nyt ilmastoasioissa erityisesti. Tulin erittäin vakuuttuneeksi silloin, että ainut keino, millä me pääsemme siitä neliraajajarrutuksesta mikä nyt on, että “minä olen oikeassa ja sinä olet väärässä, sinä paha, minä hyvä“, on se, että me rupeamme puhumaan reiluudesta ja miettimään sitä, että meidän on pakko tehdä muutoksia. Mutta se pitää tehdä niin, että toinen osapuoli ei koe, että hänen oikeuksiaan poljetaan. Siksi olin varsin ihastunut ja olen tyytyväinen, kun pääsin tänne tänään.
Hanna Jensen [00:06:11]: Voiko tässä olla sitä ongelmaa, kun nyt ollaan kuitenkin ruoan parissa, että sana reilu näyttäytyy vastaanottajalle reiluna kauppana?
Teea Kortetmäki [00:06:22]: Kyllä se kieltämättä on semmoinen haaste. Toisaalta reilu kauppa on yhtälailla osa reilua ruokajärjestelmää; sitä, miten sitä reiluutta ja oikeudenmukaisuutta voidaan toteuttaa. En näe tässä ongelmaa, että siitä tulee oikeastaan positiivinen mielleyhtymä. Minun mielestäni se on kuitenkin... vaikka sana “oikeudenmukainen“ ruokamurros olisi yhtälailla hyvä, niin se on arkikieleen hiukan kankea. Me kuitenkin haluaisimme tässä hankkeessa, että reilusta ruokamurroksesta tulisi oikeasti myös arjessa puhuttava asia.
Hanna Jensen [00:06:56]: Miten sitten nämä aktivistimummot? Tämä on aika hauska termi, jonka olette keksineet teille. Te katsotte tätä omien lastenlastenne ja koko maailman lasten näkökulmasta tai heidän tulevaisuutensa näkökulmasta. Teillä on termi mummoviisaus tässä mukana. Mitä se tarkoittaa?
Seija Kurunmäki [00:07:14]: Mitähän se tarkoittaisi? Minä ensimmäisenä vastaan niin kuin pohjalainen vastaa, että “viisaus lähtee vanhost akost“. Siihen kuuluu elämänkokemus. Tietysti mummoviisauteen, miksei pappaviisauteenkin elämänkokemus ja sitä kautta tuleva muutoksiin... että on aika monta elämänmuutosta kohdannut jo elämässään ja menetyksiä ja voittoja ja mahdollisuuksia. On monta kertaa päässyt tukemaan muita niissä muutoksissa, jolloin se, että kun tulee jokin muutos elämässä, kuten nyt elämme suurta muutoksen aikaa, ei ole mahdotonta. Hei, mitäs hyvää tässä on. Se mummoviisaudesta. Toinen, mikä on varmaan kaikki muukin kuin mummoviisaus, on se empatia. Jos joku sana pitäisi sanoa, niin empatia on se toinen mummoviisauden voimanlähde.
Hanna Jensen [00:08:14]: Empatiaa varmaan tarvitaan sellaisessa tilanteessa, jossa meidän ihmisten pitäisi alkaa katsomaan isoa kuvaa. Se lienee meille paljon hankalampaa kuin omien yksittäisten etujen ajaminen. Tässä tilanteessa ruokamurroksessa on ekologiset, taloudelliset ja ravitsemukselliset näkemykset kaikki yhdessä ja vastakkain. Se on vaikeaa alkaa ajatella niitä ja katsoa yhtenä kokonaisuutena. Mitä jos käy niin, että jos kaikki siinä onnistuisi, että me ajattelisimme isoa kuvaa, niin jääkö näiden yksittäisten näkökulmien puolustaminen liian vähälle? Voiko semmoista riskiä Teea olla?
Teea Kortetmäki [00:08:56]: Kyllä minä uskon, että sille olisi edelleen tilaa. Minun mielestäni sinä äärimmäisen hyvin tiivistit sen yhden keskeisen hankkeen. Emmehän me ihmisyksilöinä ole tottuneet semmoiseen tilanteeseen ihmisen historiassa, että meidän pitäisi edes olla kykeneviä järkeilemään, miten seitsemisen miljardia ihmistä maailmassa järjestää toimintansa niin, että se on sadan tai kahdensadan vuoden päästä kestävää. Se on meille hirmuisen haastava harjoitus. Sen takia se on tehtävä yhdessä. Minä uskon, että se, mitä siitä parhaimmillaan seuraisi, se antaisi ehkä jopa paremmin tilaa myös niille yksilöllisille toimintamahdollisuuksille ja niiden toteuttamiselle.
Hanna Jensen [00:09:41]: Just food -hankkeen tutkija Kaisa Karttunen on sanonut, että välillä tuntuu, että me emme edes yritä löytää yhteisiä ratkaisuja. Näyttääkö Seija sinun näkökulmastasi, että nyt on alettu yrittää?
Seija Kurunmäki [00:09:56]: Jos olisit kysynyt pari viikkoa sitten, niin olisin sanonut kyllä. Mutta kun kysyt tänään, niin ei. Se totuttu tila, jossa mennään vastakkain asetellen sinne omiin nurkkiin ja haetaan sinne puolustajat lähelle, kyllä se monessa asiassa tuntuu olevan se toimintatapa, josta on tosi vaikea päästä eroon. Jotenkin minulla on se tunne, Teea voi korjata, jos olen väärässä, että myös monet rakenteet tukevat sitä, että nyt me puolustamme meidän oikeuksiamme, nyt kuulkaa nyrkit pystyyn. Vaikka se asia voisi olla hyväkin, niin jotenkin on juututtu niihin näkökulmiin. Puhutaan vaikka, että on täysvegaani, joka on sitä mieltä, että mitään eläinkunnasta ei pidä syödä. Sitten taas maidon- tai lihantuottaja, joka on tehnyt paljon parannuksia siellä ja on ihmetellyt, minkä ihmeen takia näitä ei oteta tosissaan, kun me teemme niin hyvin kuin osaamme ja olemme parantaneet paljon. Molemmat tekevät hyviä asioita, mutta eivät näe toisiaan.
Hanna Jensen [00:11:07]: Onko Teea täydellistä oikeudenmukaisuutta mahdollista tavoittaa ikinä? Onko se realistista?
Teea Kortetmäki [00:11:17]: Todennäköisesti ei, mutta se ei onneksi haittaa. Se on vähän kuin jos ajatellaan, mikä olisi yksilöllä aivan täydellinen hyvinvoinnin tai terveyden tila. Se oikeudenmukaisuus on kuitenkin... silti se ideaali osoittaa suunnan, mihin meidän tulisi pyrkiä. Yhteiskunta voi olla enemmän tai vähemmän oikeudenmukainen. Meidän tulee pyrkiä tekemään siitä oikeudenmukaisempi. Toisaalta voidaan puhua oikeudenmukaisuuden minimistä, jonka me voimme saavuttaa ja joka on ruokamurroksessakin kaikkein tärkeimpiä asioita minun nähdäkseni. Silloin esimerkiksi tulemme siihen, että ihmisoikeuksien toteutuminen kuuluu tähän oikeudenmukaisuuden minimiin.
Hanna Jensen [00:12:02]: Kyllä. Jatkatko vielä sen verran, kun filosofi olet tässä asiassa, niin mitä me ajattelemme siitä, että länsimaisissa moderneissa yhteiskunnissa yksilönvapaus on rankattu niin tärkeäksi ja korkealle, ikään kuin se olisi siinä oikeudenmukaisuuden ytimessä. Millaisia ongelmia siitä voi tulla?
Teea Kortetmäki [00:12:23]: Voisimmeko me sopia tälle aiheelle oma podcast-jakso? Se on oikeasti ja aidosti todella iso ongelma. Juuri tuo, mitä Seijakin kuvasi, miten tämän ajan rakenteetkin ruokkivat sitä oman tontin puolustamista, se liittyy myös siihen yksilön valtavan korostuneeseen näkökulmaan. Maailmanhistoriassahan on ollut aikoja, missä meillä ei ole ollut näin yksilöllistä käsitystä ja nyt on menty liioiteltuun suuntaan, kun me olemme kuitenkin sosiaalisia olentoja. Minun mielestäni se, että miten yksilö, yksilöllisyys ja myös oma vapaus käsitetään, ovat asioita, jotka kaipaisivat houkan keskustelua ja päivittämistä tässä ajassa.
Seija Kurunmäki [00:13:22]: Tähän liittyy vielä se, että nyt kun on some, niin yksilön vapaus ja mielipide monistuvat. Ne, jotka ovat siellä somessa ja pystyvät niitä omanhenkisiä ajatuksia viemään eteenpäin erittäin aktiivisesti, se tuntuu paljon isommalta se joku piirre. Sen takia minun mielestäni tämä oikeudenmukaisuus- ja reiluushanke on hirveän hyvä, että siinä kuullaan myös niitä ääniä, jotka ei someta tai joilla ei ole Twitterissä 10 000 seuraajaa.
Hanna Jensen [00:13:51]: Siinä olisikin seuraava kysymykseni. Kun tämä ruokamurros on nyt käynnissä, niin mistä ryhmistä tulee erityisen haavoittuvia?
Teea Kortetmäki [00:14:02]: Tähän olisi kiinnostavaa kuulla Seija sinun näkemyksiä. Hankkeessa me osittain pyrimme hakemaan tähän lisää vastauksia, eli kaikkea ei varmasti vielä tiedetä. Perusasetelma on tietysti se, että meillä on ihmisryhmiä myös Suomessa, joilla omat toimintaresurssit ja -valmiudet eivät ole kovin suuria. Heidän kykynsä tehdä muutoksia omassa toiminnassa tai reagoida yhteiskunnan muuttumiseen ei ole yhtä hyvä, eli voidaan puhua huono-osaisemmista; pienituloiset ihmiset, syrjäytymisvaarassa olevat, myös muun muassa maahanmuuttajat ja vieraasta kulttuuritaustasta tulevat. Toisaalta sitten on myös ne ihmisryhmät, joiden hyvä ravitsemus riippuu todella paljon siitä, mitä muute tekevät, eli tässä tullaan lapsiin, vaikeasti sairaisiin ja ikäihmisiin.
Seija Kurunmäki [00:15:02]: Me kysyimme tätä samaa asiaa aktiivimummojen Facebook-sivuilla, missä valmisteltiin tätä reiluusasiaa vähän laajemminkin. Kysyimme, minkä ryhmän toimeentulosta ja elämästä olet eniten huolissasi. Siinä oli paljon vaihtoehtoja, mutta kyllä mummoilla ihan erityinen huoli tuntui olevan vähävaraisista lapsiperheistä ja toiseksi eniten ikäihmisistä, mummoista ja papoista. Kaikkein vähiten oltiin huolissaan Suomen kilpailukyvystä tai maatalouden tulevaisuudesta. Sitä kuvaa se, että jokaisella ne omat lähipiirissä olevat ryhmät on se, mikä tulee tavallisena kuluttajana mieleen.
Hanna Jensen [00:15:50]: Just food- hankkeen edustajat lähettivät Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen joitakin viikkoja sitten. Siinä puhuttiin syyllistämisestä ja syyllistymisestä, joka tällaisessa tilanteessa saattaa lähteä käyntiin, kun ihmisten pitäisi muuttaa tekemisiään. Kerrotko tästä Teea lisää, että mitä mahdollisia uhkia tässä on?
Teea Kortetmäki [00:16:13]: Tosi paljonhan on puhuttu viljelijöiden syyllistämisestä/syyllistymisestä. Myös muiden tiettyjen ihmisryhmien, mutta viljelijät ja varsinkin suomalaiset liha- ja maidontuottajat ovat olleet eniten framella. Tämä syyllistämispuhe on tulehduksellinen osa tätä ruokamurrosta, mistä minun mielestäni pitäisi päästä eroon. Syyllistäminen on sikäli perusteetonta, että ilmastovaikutukset on sivutuote. Kukaan ei halua tahallaan aiheuttaa niitä. Ne on sivutuote siitä, että hankitaan toimeentuloa ja hyvinvointia itselleen ja perheelle. Sen takia se ei ole lehmän syy, eikä se ole viljelijän syy, että toimeentulonlähteestä sattuu tulemaan paljon ilmastovaikutuksia. Se ei tarkoita, etteikö asialle pitäisi tehdä jotain. Se on meistä kiinni, mitä me tästä syyllistämispuheesta tehdään, tai tuotetaanko me sitä joko itse syyllistämällä tai tuottamalla koko ajan sitä syyllistämispuhetta. Filosofiassa on puhuttu eteenpäin katsovasta vastuusta tällaisten monimutkaisten, varsinkin globaalien ongelmien äärellä. Tarkoitus ei ole etsiä tai tunnistaa syyllisiä, vaan todeta, että me kaikki olemme tässä jollain tavalla osallisina ja sen takia meillä kaikilla on erilaisia vastuita, mutta yhteinen vastuu tilanteen muuttamiseksi.
Hanna Jensen [00:17:58]: Miltä Seija kuulostaa, kun olet 40 vuotta keskustelua seurannut, miltä Teean sanat sinulle kuulostivat?
Seija Kurunmäki [00:18:05]: Kuulostaa ihan siltä, mikä tilanne on. Jotenkin olen huomaavinani, että paitsi että on vähän syyllistämispuhetta, mutta on hirveän paljon syyllistymistä. Jos sanotaan fakta, että meidän pitää syödä enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa. Se on fakta, ketään ei syyllistetä, vaan mietitään, mitä se kenenkin elämässä tarkoittaa, että laitetaanko lihapataan enemmän juureksia vai tehdäänkö jotain muuta. Ikään kuin siitä syyllistytään. Kun olemme puhuneet niin paljon syyllistymisestä, niin sitten syyllistytään, vaikkei olisi mitään aihettakaan. Haluaisin, että tämä on meidän yhteinen juttu ja me yhdessä voidaan muuttaa. Koska se ruokajärjestelmän ja koko ruokasysteemin merkityksellisyys kasvaa sellaista vauhtia, että ne, jotka nyt omistaa peltoa, pystyvät antamaan lapsilleen uskomattomia perintöjä, koska tämä on se maa, jossa kasvaa vielä silloin, kun monessa muussa paikassa on autiota. Tämä, että ei pidä syyllistyä, vaan puhutaan samasta asiasta. Siihen tämä meidän reiluushanke hyvin vastaa.
Hanna Jensen [00:19:17]: Jos katsotaan hiukan kansainvälisin silmälasein, niin Saksassa on ollut ikäviä esimerkkejä siitä, kuinka kokonaiset kaupungit ovat menettäneet tämmöisessä siirtymätilanteessa ison osan työpaikoistaan. Kerrotko Teea tästä vähän lisää?
Teea Kortetmäki [00:19:33]: Valitettavasti pitäisi itsekin detaljien avaamiseksi nojata kirjallisuuteen, jota en nyt pakannut reppuuni tälle reissulle. Saksassa ylipäänsä hiilen erilaiset muodot ovat muodostaneet yhtä suunnilleen 15 prosenttia energiantuotannosta, eli se on siellä tosi merkittävä. Ilmastokontekstissa on aika selvää, että hiiliperäinen energiantuotanto pitää ajaa alas. Saksassa on tiettyjä alueita, muun muassa Saxonyssa Brandenburgissa ja Lusatian alueella, missä kokonaiset kaupungit on aikoinaan perustettu sen idean varaan, että siellä on hiilikaivos ja kaikki siihen liittyvät työpaikka -ja teollisuuslupaukset. Ja nyt silloin näillä alueilla tämä fossiilienergian alasajo on tämän alueen talous -ja työpaikkarakenteen kannalta ihan katastrofaalinen seurauksiltaan. Saksassa onkin nyt noin 40 miljardia euroa luvattu näille alueille seuraavan 20 vuoden kuluessa reilun siirtymän edistämiseen.
Hanna Jensen [00:20:44]: Onko mitään tällaista melkein dystopiaa nähtävissä Suomessa? Pystytäänkö me ehkäisemään tämmöistä, vai miltä se näyttää?
Teea Kortetmäki [00:20:55]: Suomessa ei minun nähdäkseni ole mitään näin pahoja tilanteita. Meillä on lähtökohtaisesti monipuolisempi elinkeinorakenne onneksi eri alueilla ja hiili on totta kai kaikkein äärimmäisin esimerkki, että hiilestä ei nyt vain oikein ilmastoystävällistä saa. Melkein kaikessa muussa on paljon enemmän aste-eroja. Meillä on myös lähtökohtaisesti paremmat turva-, tuki, -ja koulutusjärjestelmät. Mutta kyllä tämä koko ilmastomurros ja ruokamurros tulevat aiheuttamaan tosi suuria vaikutuksia maanviljelyyn ja esimerkiksi sinne alueelle, missä turveperäiset maat ovat erityisen yleisiä. Kyllä se tarkoittaa, että näihin siirtymäreiluutta tukemiin toimiin on ihan vakavissaan panostettava.
Hanna Jensen [00:21:45]: Seija, sinä olet syntynyt turvemailla. Oletko keskustellut paikallisten kanssa tai käynyt siellä? Millaisia tunnelmia siellä on nyt?
Seija Kurunmäki [00:21:55]: Nyt, kun on niin kauan ollut täällä etelässä, niin ei ole niin paljon tuttuja siellä turvemaiden lähettyvillä. Siellä pohjoisemmassa on ihan se turvevyö. Toki näen siellä sen alueen lehdistä, että asiasta puhutaan paljon. Kun turve on niin iso problematiikka, niin sehän pitää ratkaista. Sehän on selvä, irti turpeesta. Millä keinoilla ja millä aikatauluilla se tehdään? Helppoa olisi sanoa, että ei muuta kuin lopetetaan nyt, mutta kun tiedetään se, että mitä kaikkea muutoksia se aiheuttaa. Se ei onnistu niin, että saman tien, vaikka tuntuisi siltä, että mitä tässä nyt odotellaan. Irti siitä pitää päästä, se on selvä. Harmi juttu, että Suomessa sattui semmoinen maaperä, että on paljon turvetta. Toisaalta se, että soista piti tehdä aikanaan peltoja, että saatiin sodan jälkeen ihmiset pysymään hengissä, niin se oli niitten aikojen ratkaisu. Nyt pitää tehdä uusia ratkaisuja, toivottavasti ilman sotia rauhanomaisin keinoin. Jos ei me sitä täällä ratkaista, niin kukas sen ratkaisee? Se on tekemistä vaille valmis.
Hanna Jensen [00:23:17]: Entä sitten, jos miettii tuota yhteiskunnan vastuuta tai jopa politiikkatoimia. Tiedän, että olette keskustelleet tietenkin hankkeessa niistä paljonkin, mutta jos mietitään reiluutta ja oikeudenmukaisuutta, niin voivatko politiikkatoimet auttaa siinä?
Teea Kortetmäki [00:23:34]: Kyllä. Taustalla on totta kai se, että politiikkatoimia tarvitaan ylipäänsä siihen, että saadaan vähennettyä päästöjä merkittävästä. Minä luulen, että nyt on riittävästi osoitettu ja havaittu sitä, että ei se pelkkä toiminnan odottelu muulla tasolla riitä. Tässä oikeudenmukaisuuden varmistamisessa yhteiskunnalla on aivan keskeinen rooli. Jos me ajattelemme hyvin konkreettisena esimerkkinä vaikkapa sitä, että yhtäkkiä puolet kuluttajista näkisivät samana yönä unta, jonka seurauksena heistä tulisi superilmastovalveutuneita kuluttajia ja he lähtisivät tekemään sen mukaisia kuluttajavalintoja, niin kuka tällöin tukisi niitä viljelijöitä esimerkiksi tuotantosuunnan muutoksessa vastaamaan muuttuneeseen kysyntään? Kuka tukisi muutosta vaikkapa ruokapalveluissa ja mitä tapahtuu niille kuluttajille, joilla tietotaidot tai vaikka taloudelliset edellytykset eivät ole yhtä hyvät tämän muutoksen kelkkaan hyppäämisessä? Eli kyllä silloin, kun puhutaan oikeudenmukaisuudesta, niin vapaat markkinat eivät ole sen tuottamisessa kovinkaan hyvä, vaan siihen tarvitaan nimenomaan sitä yhteiskuntaa tukemaan muutosta.
Hanna Jensen [00:24:55]: Etsiikö Just food -hanke tällaisiin kysymyksiin vastauksia?
Teea Kortetmäki [00:25:00]: Kyllä. Tarkoituksena on toisaalta, kuten vähän jo puhuttiinkin, tunnistaa niitä ryhmiä, jotka erityisesti tarvitsevat tukea tässä siirtymässä. Tunnistaa myös, että minkä tyyppistä se tuen tarve on. Minkälaisia asioita, kykyjä ja resursseja meidän pitäisi tuottaa siinä. Ja toisaalta sitten löytää niitä politiikkakeinoja ja myös suosituksia esimerkiksi yksityiselle sektorille, että millä tavalla sitä ruokamurrosta voitaisiin tehdä niin, että se olisi mahdollisimman reilua.
Hanna Jensen [00:25:39]: Ja tehän vaaditte myös hankkeessa, että ilmastolakiin kirjattaisiin reilun siirtymän periaatteita. Eli maataloustukea, siirtymätukea, rahallista korvausta, ympäristökriteerien liittämistä ravitsemussuosituksiin, kokonaisvaltaista ruokapolitiikkaa, uusia osallistumisen tapoja. Tuleeko tämän olemaan helppoa vai vaikeaa?
Teea Kortetmäki [00:26:03]: Jos se olisi helppoa, niin luulen, että se olisi tehty jo. Onneksi meillä on vielä muutamia vuosia tässä hankkeessakin jäljellä täsmentää näihin liittyviä suosituksia. Tästä yksi hyvä esimerkki on, mikä liittyy näihin haavoittuvampiin ryhmiin ja heidän kuulluksi tulemiseen, että vaikka meillä on muodollisesti hyvin tasa-arvoinen demokraattinen päätöksentekojärjestelmä, niin se muodollinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus eivät riitä, jos oikeasti yksilöiden resurssit, taidot ja mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon on hyvin vaihtelevat. Tai jos vaihtoehtoisesti kulttuurinen ilmapiiri on sellainen, että tiettyjä näkemyksiä ei vain oteta millään tavalla vakavissaan. Tällaisten haasteiden ratkaisemiseen tarvitsee löytää keinoja.
Hanna Jensen [00:26:57]: Eikö ole myöskin niin, että lakiin toivotaan säädettävän oikeudesta hyvityksiin kohtuuttomasta haitasta? Mikä olisi esimerkki kohtuuttomasta haitasta?
Teea Kortetmäki [00:27:11]: Hyvä kysymys. Myös sellainen, johon täytyy varmasti nimenomaan ruokakontekstissa etsiä täsmennyksiä. Mutta tässä voitaisiin lähteä, jos ajatellaan oikeudenmukaisuuden kautta, hyvinvoinnin perusedellytyksistä. Silloin esimerkiksi mahdollisuus hankkia riittävä toimeentulo perustarpeiden tyydyttämiseksi on sellainen. Jos ihmiseltä viedään kaikki mahdollisuudet mielekkääseen toimentuloon tietyllä alueella, niin se on selvästi kohtuuton haitta. Se ei välttämättä tarkoita, että joka ikinen asia, mistä siellä alueella tällä hetkellä saa toimeentuloa, olisi tulevaisuudessa sellainen, että siitä saa yhtä lailla toimeentuloa. Olennaista on se, että löytyy niitä vaihtoehtoja.
Hanna Jensen [00:28:01]: Seija, tähän loppuun sinun näkökulmastasi. Olet ruoasta viestimisen ja vaikuttamisen asiantuntija. Ollaanko oikealla polulla ja millaisella viestillä tämä menisi meille kansakuntana läpi, että nyt on se hetki, että pitää katsoa isoa kuvaa ja yhdistää voimat ja ainakin joksikin aikaa yrittää astua toistenkin saappaisiin?
Seija Kurunmäki [00:28:25]: Ensinnäkin semmoinen on kiinnostava, jonka joskus kuulin, että trendin voimaa ei saa koskaan väheksyä. Kuluttajatrendit ovat onneksi nyt niin vahvasti semmoisen kohtuullistamisen ja järkevöittämisen puolella. Tuli juuri eilen tutkimus, että punalaputetuiden tuotteiden ostaminen on kovin trendikästä...
Hanna Jensen [00:28:49]: Ilmankos ne ovat vähentyneet, kun yritän löytää niitä kaupasta.
Seija Kurunmäki [00:28:53]: Eli se, että kun kuluttajat riittävän suuressa määrin alkavat tekemään uudenlaisia ratkaisuja, se lähtee menemään. Kuulin semmoisen tarinan, kun itsekin olen seurannut lihan kulutusta. Kymmenen vuotta on puhuttu, että kyllä kohta lihan kulutus vähenee. 2019 ensimmäisen kerran lähti lihan kulutus pieneen laskuun ja nyt sitten varmaan jatkuu edelleen. Siinä suhteessa varmaan kenenkään ei tarvitse kauheasti pelätä, että yhtäkkiä tapahtuisi muutoksia. Ne tapahtuvat hitaasti, mutta niistä puhutaan kauan. Minua kyllä ihastutti se ajatus, että kaikki ihmiset näkisivät sen unen ja yhtäkkiä esimerkiksi parantaisi 30 prosenttia omaa käyttäytymistään eli söisivät pikkuisen terveellisemmin ja ilmastoystävällisemmin. Kyllä minä uskon, että meidän elintarviketeollisuus... siinä yksi viikko voitaisiin nikotella, mutta seuraavalla viikolla rupeaisi ne hyllyt näyttämään toiselta, koska meillä on niin valtavan hyvä järjestelmä. Se pystyy aika nopeasti muuttamaan. Tässä otan esiin tämän koronan, että aika nopeasti me saimme monia asioita toimimaan hyvin. Miksi ihmeessä ei ilmastossa? Olen ajatellut, että pitääkö tulla pakko, ennen kuin me toimimme, vai onko niin, että erilaisilla iloisilla keinoilla tästä päästään hyvään jatkoon.
Hanna Jensen [00:30:28]: Mitä sinä luulet, Teea? Pitääkö tulla pakko, vai riittäkö meillä porkkana?
Teea Kortetmäki [00:30:34]: Minä uskon, että yhteisesti sovittua ja neuvoteltua pakkoa yhteisesti sovituissa muodoissa tarvitaan. Me olemme sen luonteisia olentoja. Meidän saavuttamat edut ja meidän tottuma mukavuuden taso ovat meille niin tärkeitä. Mutta yhdessä me siitä selvitään. Pienen hetken kuluttua me voimme huomata, että se oli itseasiassa todella hyvä pakko, mistä me yhdessä päätettiin.
Hanna Jensen [00:31:04]: Teea ja Seija, kiitos erinomaisesta keskustelusta.
Seija Kurunmäki [00:31:08]: Kiitos.
Teea Kortetmäki [00:31:08]: Kiitos.
[äänite päättyy]
Takaisin Ruoka murroksessa -podcastsarjan sivulle.