© Just food/SYKE
Tarve muutokseen kohti kestävämpää ruokajärjestelmää on välttämätön ja tunnistettu. Muutoksen keinot, painopisteet ja nopeus ovat kuitenkin asioita, joista yhteiskunnassa ei vielä ole vahvaa yhteisymmärrystä. Moniarvoisessa yhteiskunnassa erilaisia vaihtoehtoja, arvoja ja näkökulmia onkin soviteltava yhteen, sillä olemassa ei ole yhtä täydellistä ratkaisua ruokajärjestelmän kestävyysongelmaan.
Jotta päädymme hyväksyttäviin ja oikeudenmukaisiin ratkaisuihin, on kaikilla niillä, joihin päätökset vaikuttavat, oltava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa päätöksentekoprosessiin. Ruokapolitiikassa ja ruokamurroksessa on siis huolehdittava päätöksenteon demokraattisuudesta, ruokajärjestelmän yhteydessä voidaan puhua ruokademokratiasta.
Ruokademokratiaa on toteutettu esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön asettamassa Yhteinen ruokapöytä -keskustelufoorumissa. Myös valtioneuvoston ruokapoliittisen selonteon valmistelussa kuultiin ruokajärjestelmän toimijoita työpajojen ja lausuntokierrosten avulla. Läpinäkyvä ja avoin ruokapolitiikka sekä eri toimijoiden osallistaminen on tärkeää päätösten hyväksyttävyyden kannalta.
Kuitenkaan keskushallinnon koordinoima, ylhäältä alaspäin tapahtuva osallistaminen ei vielä kata kaikkia ruokademokratian vaatimuksia. Osallistamisen, kontrollin ja hallinnan sijaan ruokademokratiassa on nimittäin kyse kansalaisten aktiivisesta, omaehtoisesta osallistumista ruokajärjestelmään sekä sen muokkaamiseen (Baldy 2019; Hassanein 2008; Lang 1999).
Ruokademokratian lähikäsite on ruokakansalaisuus, jonka maa- ja metsätalousministeriön ruokapoliittinen selonteko (2017) määrittelee tilanteeksi, ”jossa kansalainen on tietoinen ruuan kokonaisvaltaisesta laadusta – paitsi terveellisyydestä ja turvallisuudesta, myös ruuan tuotannon ja kulutuksen järjestelmään liittyvistä laatutekijöistä”.
"Yksisuuntainen kuluttajien osallistaminen ei vielä edistä ruokademokratiaa."
On hienoa, että ruokakansalaisuus on käsitteenä nostettu mukaan selontekoon, mutta määritelmässä voi nähdä myös kehitettävää. Ensinnäkin tässä lyhyessä määritelmässä ruokakansalaisuus on helposti ymmärrettävissä ainoastaan kuluttajuudeksi. Toisekseen määritelmä viittaa tilanteeseen, jossa ”kansalainen on tietoinen” ruoasta ja sen vaikutuksista. Hän ei siis esimerkiksi pyri aktiivisesti muuttamaan havaitsemiaan epäkohtia.
Ruokakansalaisuus korostaa ihmisten aktiivista osallistumista ruokajärjestelmän muokkaamiseksi sen sijaan, että ihmiset osallistuisivat ruokajärjestelmään vain passiivisen kuluttajan roolissa. Tämä edellyttää tietoa ja ymmärrystä ruokajärjestelmän toiminnasta sekä ruoasta ja sen vaikutuksista. Pelkkä tietoisuus ilman toimintaa ei kuitenkaan ole vielä kovinkaan vahvaa ruokakansalaisuutta.
Ruokakansalaisuus olisikin parempi ymmärtää toiminnaksi, joka tukee demokraattisen sekä ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän ruokajärjestelmän muodostumista (Wilkins 2005). Ruokakansalaisiksi voidaan lukea kaikki ruokaketjun toimijat tuottajista kuluttajiin. Tyypillistä ruokakansalaisuuden toiminnoissa on myös se, että nämä roolit sekoittuvat. Esimerkiksi kuluttaja voi myös osallistua oman ruokansa tuottamiseen osana kumppanuusmaataloutta.
Ruokakansalaiselle ruoka ei myöskään ole ainoastaan kulutushyödyke, vaan ruoka saa moninaisia merkityksiä. Ruokakansalaisuudessa tärkeäksi nousevat myös kansalaisten oikeudet ja velvollisuudet, sekä poliittinen vaikuttaminen esimerkiksi aktivismin tai viestinnän keinoin. Kansalaisten toimijuuden vahvistaminen tasapainottaa ruokajärjestelmän valtasuhteita, kun päätöksentekovalta palautuu osittain yhteisöille ja kansalaisille (Kortetmäki 2018).
"Ruokakansalaisuus on aktiivista osallistumista ruokajärjestelmän muokkaamiseksi parempaan."
Ruokakansalainen voi toimia omassa elinpiirissään ja arjessaan osallistumalla syömänsä ruoan tuotantoon tai ostaa ruokansa suoraan tuottajilta. Tällöin ruokaketju on lyhyempi ja ruoan tuottajalle voi olla mahdollista maksaa parempi korvaus. Samalla kansalainen voi itse päättää tuottamastaan ja syömästään ruoasta sekä huomioida valintojensa sosiaaliset, taloudelliset ja ekologiset vaikutukset. Myös ruokakaupasta ostetulla ruoalla on mahdollista vaikuttaa tärkeäksi kokemiinsa ruokajärjestelmän epäkohtiin esimerkiksi syömällä vegaanisesti, suosimalla lähialueen tuottajia tai ostamalla luomua.
Lisäksi oleellista on se, että kansalaiset - tuottajista kuluttajiin - osallistuvat julkiseen keskusteluun, äänestävät ja pyrkivät muutenkin vaikuttamaan ruokapolitiikkaan ja -järjestelmään. Tässä tulisi entisestään myös hallinnon toimijoiden aktivoitua ja järjestää kansalaisille ja yhteisöille enemmän demokraattisen vaikuttamisen ja osallistumisen paikkoja.
On myös huomioitava toimintatapojen moninaisuus niin, että eri taustoista tulevilla ryhmillä ja ihmisillä on tasavertainen mahdollisuus osallistua. Tärkeää on myös se, ettei ruokakansalaisuuteen pyrkiminen typisty yksilöiden valintoja ja vastuuta korostavaksi puheeksi. Tämän sijasta ruokakansalaisuus voi olla jaettua ja yhteistä toimintaa esimerkiksi Reko-piireissä, yhteisöviljelmillä, sosiaalisen median vegeruokaryhmissä tai kouluruokaloissa.
Anni Turunen, toimii tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa sekä tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopistossa. Just food -hankkeessa Anni tarkastelee erityisesti kumppanuusmaataloutta.