Äänitteen nimi: ruoka murroksessa jakso 7
Äänitteen kesto: 00:44:54
[äänite alkaa]
Hanna Jensen [00:00:07]: Ajankohtaisen Just food -hankkeen tavoite ei ole vaatimaton. Siirtymä ilmastoviisaaseen ja terveelliseen ruokajärjestelmään on tehtävä kestävästi ja oikeudenmukaisesti. Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Tänään keskustelemme ruokamurrokseen liittyvistä politiikkakeinoista ja nimenomaan reiluista politiikkakeinoista, ja voivatko ne nyt ylipäätään olla reiluja. Nämä politiikkakeinot voidaan ymmärtää, no itse asiassa Just food -tutkija Suvi Huttunen, kerrohan sinä mitä ne politiikkakeinot ovat?
Suvi Huttunen [00:00:48]: Politiikkakeinot tarkoittaa ehkä kaikenlaisia toimia, jolla jonkun sortin politiikkaa pannaan toimeen. Ehkä tyypillisin esimerkki on verotus tai sitten erilaiset taloudelliset tuet tai sitten voi olla erilaista informaatio-ohjausta. Esimerkiksi voidaan ajatella, että meidän koulutuskin on jo jonkinlaista politiikkakeinon toimeenpanoa.
Hanna Jensen [00:01:06]: Okei. Onko muilla tähän lisätä? Meitä on nimittäin täällä muitakin.
Hanna Mattila [00:01:10]: No politiikkakeinoista varmaan tietysti sitten, jos ajatellaan ruokajärjestelmää, niin kyllähän siellä on ravitsemussuositukset ja siellä on maatalouspolitiikka ja kaikki investointituet ja sun muut, että siinä on kyllä laaja kirjo.
Hanna Jensen [00:01:24]: Kyllä. Minä olen Hanna Jensen ja aiheesta ovat keskustelemassa tänään neuvotteleva virkamies Hanna Mattila maa- ja metsätalousministeriöstä. Taidat olla mukana ilmastoruoka-ohjelmassa myöskin...
Puhuja 2 [00:01:36]: Kyllä.
Hanna Jensen [00:01:36]: Ja filosofian tohtori tutkija Ville lähde BIOS-Tutkimusyksiköstä. Ja alussa puhuin Just food -tutkija Suvi Huttunen. Tervetuloa kaikille.
Suvi Huttunen [00:01:47]: Kiitos.
Ville Lähde [00:01:46]: Kiitos.
Hanna Jensen [00:01:48]: Onko tämä reiluus nyt melko uusi käsite, kun puhutaan politiikkatoimista? Mitä sanoo Ville?
Ville Lähde [00:01:56]: Ehkä tässä kotimaisessa ruoantuotanto ja ruoankulutus tai ruokajärjestelmässä, keskustelussa, se on tietyssä mielessä uusi painotus. Ehkä siitä asiasta on puhuttu myös vähän eri termein, mutta ylipäänsä nyt kun on käsillä se, että kaikissa maissa ruokajärjestelmien pitää muuttua, niin tämä liittyy tämmöisten ekologisten siirtymien tai murtumien tämmöiseen reiluus tai oikeudenmukaisuus tematiikkaan, että kun yhteiskunnat muuttuu noin syvällisesti, niin voiko se muutos tapahtua niin, että se ei syvennä eriarvoisuutta tai jätä joitain alueita tai ihmisiä taakseen. Sitten tietysti globaalista näkökulmasta tämä reiluus ja oikeudenmukaisuus on ollut hyvin niin kuin pitkällinen aihe, paljon pitkällisempi aihe, että se tietysti tässä rinnalla koko ajan kulkee tämän kotimaisen reiluus keskustelun ohella.
Hanna Jensen [00:02:56]: Suvi. Kertoisitko sinä esimerkin jostakin tämmöisestä ruokajärjestelmän osa-alueesta, johon on tarvittu tai tarvitaan tällaisia reiluusarvioituja politiikkakeinoja?
Suvi Huttunen [00:03:08]: Toi oli ehkä hyvä kun sinä täsmensit, että reiluusarvioituja, kun minä jotenkin haluaisin tuoda esiin, että me ei oikeastaan haluta varmaan missään että meillä olisi epäreiluja politiikkakeinoja, että jotenkin se on lähtökohtaisesti, aina välillä tuntuu että tämä meidän keskustelu reiluista politiikkakeinoista on sinällään jotenkin ihan absurdia, että eikö meidän pitäisi voida olettaa että meidän eduskunta tekee meille reilua politiikkaa, kun heidät on sinne ikään kuin demokraattisesti päätetty. Mutta jos miettii ruokajärjestelmää, niin varmaan ehkä se klassikkoesimerkki mikä ensimmäisenä tulee monellekin mieleen on nimenomaan turvemaiden viljely, ja se siellä tavallaan yksittäisten viljelijöiden asema, eli voidaan ehkä ajatella että se on hyvin vähän siitä viljelijästä itsestään kiinni tai omissa käsissä se että sattuuko hänellä olemaan turvemaita siellä viljelyksessä, niin sitten jos sieltä aletaan vaatia kovin suuria muutoksia niihin viljelytapoihin ja muihin niin se pitää tehdä sillä tavalla että sitten otetaan ne viljelijät siihen mukaan niiden keinojen pohditaan ja mietitään, että millä tavalla se saadaan tehtyä niin ettei tämän takia sitten ajeta heiltä elinkeinoa alta pois.
Ville Lähde [00:04:15]: Kansainvälinen hyvä esimerkki on esimerkiksi muistaakseni Sri Lankassa, jossa tehtiin tämmöinen hyvin nopea siirtymä luomutuotantoon ilman minkäänlaista valmistautumista, minkäänlaista koulutus ja muu kehitystä. Ja eihän tämmöisellä perinteisellä teollisesti lannoitetulla ja teollisia torjunta-aineita käytävällä viljelyksellä oleva pelto noin vaan muutu luomukelpoiseksi, vaatii hyvin pitkän siirtymän, semmoisen hybridivaiheen. Niin se on jo lähtökohtaisesti epäreilua politiikkaa, jos ei huomioida sitä miten ihan biologisella ja ekologisella tasolla se luomutuotanto toimii.
Hanna Jensen [00:04:55]: Onko siitä jo mitään tietoa, että miten kävi? Onko siitä kauan aikaa, kun tämä tapahtui?
Ville Lähde [00:04:59]: Siis se on käynnissä ja se ei ole onnistunut ja sitä ollaan vetämässä taaksepäin. Siis sadot totta kai tipahtaa, jos ilman mitään koulutusta ja valmistautumista pitää luopua lannoitteista.
Suvi Huttunen [00:05:11]: Ja tuossa ehkä oli hyvä, että nostit esiin juuri tuon koulutuksen, että tavallaan ei ehkä tarkoiteta sitä, että reilun politiikkakeinon tarvitsee itsestään ja yksinään olla se reilu, vaan että puhutaan kimpusta ja siitä että on juuri erilaisia tukimekanismeja ja muita mitä sitten kehitetään siihen ympärille.
Puhuja 2 [00:05:28]: Yleisesti ottaen tämä juuri niin kuin reiluus ja oikeudenmukaisuus, sehän nyt on tavallaan politiikan puheessa ollut muutaman vuoden ajan, mutta edelleenkin se on hirveen hähmänen termi, ja sen takia juuri on ihan mahtava, että on Just food -hankkeen tyyppisiä ihmisiä, jotka te pohditte sitä oikeasti mitä se tarkoittaa, että sitten myös hallinto ja poliitikot saavat siitä sitten sitä apua ja tukea. Ja kyllä meillä sitten esimerkiksi ilmastoruokaohjelman valmistelussa, kyllä me tavallaan, meillä on se reiluus ja oikeudenmukaisuus siinä ajatuksena, mutta juuri että me saadaan niitä välineitä, niin sitten se on tärkeätä, ja ehkä juuri se vielä reiluus juuri että tavallaan se, että onko se, no ehkä me päästään siihen tänään vielä syvemmälle, mutta juuri että kaikille kaikkina aikoina samanaikaisesti, ja tavallaan se että se ei saa myös jotenkin se reiluuden vaatimus, ettei se sitten hidasta sitä meidän toimintaa, koska oikeasti on tämä sense of urgency tässä meidän kaikessa kestävyyspolitiikassa, niin tavallaan siksi juuri se ei saa sitä sitten häivyttää sitä kiireen tuntua.
Ville Lähde [00:06:45]: Toi on itse asiassa yleinen piirre hirveen monen tämmöisen politiikkaan siirtyvän käsitteen kohdalla. Siis tämä reiluushan on tullut tämmöisestä oikeudenmukaisen reilun siirtymän terminologiasta, joka liittyy juuri näihin ekologisiin muutoksiin, että 'just transition' termi, joka on sitten omaksuttu muun muassa kotimaiseen keskusteluun. Niin reiluus, kestävyys, kaikenlaiset termit, joilla voi olla aika tarkkakin se alkuperä väistämättä hähmääntyy, niin kun sinä sanoit politiikassa. Ja silloin on hirveän tärkeätä, että tutkijat yrittää käyttää termejä suunnilleen samalla tavalla ja juuri esimerkiksi virkamiehistö ymmärtää sen, että poliitikot tietysti ja media väistämättä menee sellaiseen määrittelypeliin ja tahalliseenkin hämäryyteen, mutta sitten jos on se tietty kivijalka, jossa yritetään palauttaa keskustelua ja määritellä näitä termejä, niin se antaa sille kommunikaatiolle jonkinlaista rakennetta. Minä voin palata tähän esimerkiksi, vaikka turpeen kohdalla myöhemmin, kun se on hyvä esimerkki tästä.
Hanna Jensen [00:07:52]: Hanna jatka vaan vielä.
Puhuja 2 [00:07:53]: Vielä sitten se, että eihän ruokajärjestelmä ole tälläkään hetkellä reilu ja oikeudenmukainen, että tavallaan se, että ai nyt me yhtäkkiä alamme vaatia sitä reiluutta ja oikeudenmukaisuutta, kun meidän pitäisi ilmastokriisi ratkaista, mutta eihän se pidä paikkaansa, meillä on siis ravitsemus vinksallaan ja viljelijöiden tulotaso on heikko ja kaikkea muuta, että se on hyvä muistaa.
Ville Lähde [00:08:19]: Kyllä ja tämä on se paitsi globaalia eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta, mutta nimenomaan myös kansallisella tasolla. Yhdysvalloissa on esimerkiksi maaviljelijöiden itsemurhat nousseet hyvin jyrkästi viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Siitä nousi, siellä on aika isokin tällainen yhteiskunnallinen keskustelu siitä, että miten voi olla, että ihmiset, jotka ruokkii satoja ihmisiä, tekee jatkuvasti työtä, ei saa minkäänlaista turvaa elannostaan. Kyllähän tämä on ollut myös tietysti Suomessa keskustelussa.
Hanna Jensen [00:08:52]: Kyllä. Onko Hanna sinun kohdalla esimerkiksi, kun katsot tätä nimenomaan ravitsemuksen, ilmastoruoan näkökulmasta, niin vaikka että miten mahdollista se olisi, että ravitsemussuosituksiin liitettäisiin ympäristökriteereitä?
Puhuja 2 [00:09:07]: No siellä itse asiassa näissä nykyisissä ravitsemussuosituksissa, että sinnehän on tuotu mukaan kestävä kehitys ja näitä näkökulmia, mutta edelleenkin sehän on vähän irrallinen sitten siitä ravitsemuksesta, mutta kyllä näitä koko ajan tuodaan yhä enemmän yhteen ja ravitsemussuosituksia päivitetään paraikaa. Minä uskon, että siinä seuraavassa versiossa ne on entistä lähempänä toisiaan, mikä on hyvä asia, koska ne myös tukee toisiaan monella tavalla.
Hanna Jensen [00:09:39]: Mennään sitten semmoiseen asiaan, joka vaikuttaisi olevan erityisen iso haaste, jota te tässä itse asiassa jo sivusitte, ja pitäisi kyetä jotenkin selvittämään siis, että jonkinnäköisen epätasa-arvon kanssa kaiketi pitäisi kuitenkin pystyä elämään, että onko mahdollista tehdä näitä muutoksia niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä? Ja kun on mukana erilaisia toimijoita, niin aina joku kärsii, ja nyt sitten on keskustelua siitä, että onko jarruksi sitten muotoutunut se, että tämä itse reiluuden vaatimus, että mitä me voimme tehdä, voiko tehdä mitään, kun aina joku kärsii? Ja sitten on keskusteltu siitä, että onko kompensaatio, kenelle pitää kompensoida? Mitä pitää hyvittää? Onko tämä kapea näkökulma reiluudesta, että miten tästä voitaisiin lähteä eteenpäin ja mitä ajatuksia teille nyt herää? Jos Suvi aloittaa vaikka.
Suvi Huttunen [00:10:34]: Minä en usko, että se reiluus varmaan sinänsä rajoittaa, että olennaista on sitten se, että lähdetään oikeasti miettimään vähän ehkä, mihin Villekin tuossa viittasi, että mitä se kaikkea oikein pitää sisällään, ja otetaan huomioon se, että sitä voidaan tarkastella hyvin monella eri tasolla. Ja minun mielestä olisi todella tärkeätä aina erottaa tavallaan ehkä se ihmisen oma henkilökohtainen kokemus siitä, että mikä on juuri hänen mielestään reilua. Sitten semmoisesta ehkä vähän, jos voi sanoa objektiivisemmasta tarkastelusta, jossa yritetään ottaa oikeasti monenlaisia erilaisia näkökulmia huomioon siitä, että mikä on reilua, että jos me otetaan yhdeksi reiluuden osa-alueeksi esimerkiksi se, että meidän pitää globaalilla tasolla pystyä yksinkertaisesti nopeasti torjumaan ilmastonmuutosta, niin silloinhan se tarkoittaa, että me joudumme ehkä luopumaan joistain etuoikeuksista mitä meillä tällä hetkellä on. Sitten se saattaa tuntua toki yksilöstä hyvinkin epäreilulta, mutta se tavallaan vaatii semmoista erilaisten oikeuksien ehkä tasapainottamista keskenään.
Puhuja 2 [00:11:29]: Kyllä komppaan Suvia tuossa juuri, että mikä tavallaan, että mikä on oikeasti, kuka kärsii oikeasti ja missä mittakaavassa, että mikä on siedettävää ja mikä on sietämätöntä. Ja totta kai pitää ihmisillä olla tukea ja apua, ja sitä varmasti sitten on saatavissa, mutta juuri se, että meillä pitää olla sitten koko ajan se pitkän tähtäimen, minun mielestä meillä pitäisi enemmän ruokajärjestelmässä ylipäänsä olla sitä pitkän tähtäimen visiota ja siitä semmoisesta positiivisesta tulevaisuuskuvasta, että me aika paljon puhutaan edelleen niistä dystopioista, että mitä kauheata tapahtuu voi ei, ja tavallaan et vaan meillä pitäisi olla se että mitä me oikeasti tulevaisuudessa halutaan, ja sitten et mitkä ne keinot on miten sinne päästään ja sitä ennakointia. Ja juuri se, että se reiluusvaatimus tässä, niin se ei saa tarkoittaa sitä, että mikään ei koskaan muutu, koska silloinhan se on hemmetin epäreilua, jos me emme näe niitä tulevia, siis toimintaympäristö muuttuu välttämättä, maailma muuttuu ja siihen pitää sopeutua, niin sehän on reilua että jos me emme sopeudu niihin, tai siis se on epäreilua jos me emme sopeudu niihin tuleviin muutoksiin, että se, se vasta epäreilua onkin.
Ville Lähde [00:12:45]: Kyllä ja tässä on kuitenkin käsillä, meillä on ilmastonmuutoksen lisäksi käsillä luonnon monimuotoisuuden kriisi, meillä on monilla maailman alueilla vakavia makean veden ongelmia, viljelysmaan heikkenemistä ja myös suomalainen kulutus osallistuu näiden asioiden edistämiseen muualla maailmassa, niin se tarkoittaa, että meidän yhteiskunnan täytyy muuttua niin kun kaikilla osa-alueilla. Se ei ole pelkästään ruokajärjestelmän muutos, vaan se on energian, liikenteen, asumisen, ja ehkä siinä on sitten se isompi oikeudenmukaisen ja reilun siirtymän ajatus, että sitä muutosvastuuta ei pidä, syyllisyyttä tai mitään [?? 00:13:26] vain yhdelle sektorille, vaan pitää pystyä tekemään semmoista koordinoitua samanaikaista siirtymää. Totta kai sitten silloin se tarkoittaa, että se uhriutuminen tavallaan, että miksi meitä vain käsketään muuttumaan, niin se ei sitten enää saa olla se jatkuva poliittinen strategia, että jos kaikkia pyydetään muuttumaan niin sitten ei pitäisi kenenkään valittaa, että me nyt olemme näitä ainoita. Se on vähän vaivannut suomalaista keskustelua, että vuorotellen eri aloilla sanotaan, että miksi me olemme muka se pahin syyllinen, ja ei silloin semmoista yhteistä muutosohjelmaa oikein tahdo saada syntymään.
Suvi Huttunen [00:14:05]: Mutta ehkä sitten toki pitäisi pystyä myös ottamaan huomioon, että ihmiset on tosi erilaisissa lähtökohdissa lähtemään siihen muutokseen ja tavallaan huomioida se. Ehkä se mihin Hanna viittasi tässä aikaisemmin, että se ruokajärjestelmä ei ole tälläkään hetkellä epäreilu, niin esimerkiksi viljelijöiden keskuudessa on hyvin erilaisia valmiuksia lähteä ruokamurrokseen mukaan...
Ville Lähde [00:14:23]: Ehdottomasti.
Suvi Huttunen [00:14:24]: Tavallaan tällaisten huomioiminen on tosi tärkeätä.
Hanna Jensen [00:14:27]: Onko me oltu tällaisessa vastaavanlaisessa tilanteessa ihmiskunta milloin viimeksi? Että se muutos on jotenkin näin valtava jokaisella alueella. Onhan maailmassa aina ollut muutostilanteita, mutta pystyykö tätä vertaamaan johonkin tiettyyn aikaisempaan tapahtumaan?
Ville Lähde [00:14:45]: Minun mielestä ei, koska tällaista edes siis teollistumis...
Hanna Jensen [00:14:51]: Sitä juuri mietin.
Ville Lähde [00:14:51]: Teollistuminen ei ollut samalla tavalla globaali. Se tapahtui kuitenkin vaiheittain eri alueilla ja se oli jatkuvaa luonnonvarojen ja energian lisäkäytön kiihtymistä. Toisen maailmansodan jälkeen se vauhti on koko ajan vain kiihtynyt. On paljon helpompi mullistaa järjestelmää, kun on koko ajan paukkuja lisää, nyt pitäisi pärjätä vähemmällä, tehdä määrällisesti ja laadullisesti valtava mullistus, ja kuitenkin säilyttää mahdollisuudet hyvään elämään mahdollisimman laajalla ihmisjoukolla.
Hanna Jensen [00:15:28]: Kyllä. Ja juuri varmaan näin, että sitten nämä eri asiat liittyy niin syvästi toisiinsa ja se on hemmetin vaikeata päästä siitä omasta alasta ja huomata, että hei, että kuinka nyt vaikka ruoka liittyy energiajärjestelmiin aivan siis oleellisesti, mutta kuitenkin sitten se ei ole ehkä vielä ollut täysillä mukana. Sitten jotenkin, kun tämä kaikki ja juuri luontokato ja ilmastonmuutos, kuinka ne taas sitten liittyy toisiinsa ja kaikki ravinnekierrot ja sun muut, niin tavallaan se kokonaisuuksien hahmottaminen, että ei ole enää sitä yhtä streamia, niin se on vaikeata.
Suvi Huttunen [00:16:07]: Sitten se ehkä mikä, jos vertaa vanhoihin muutoksiin niin pitää aina huomioida se, että eihän niitä kukaan suunnitellut, että nyt me olemme tekemässä tämmöistä muutosta, vaan ne vain tapahtui, ja nyt sitten yhtäkkiä meidän pitäisikin pystyä jollain tavalla hallitsemaan ja saamaan se muutos menemään johonkin haluttuun suuntaan.
Ville Lähde [00:16:22]: Ja nopeus tietysti on aivan erilainen, että teollistumisen historia oli no pari sataa vuotta, vähän riippuu miten sen katsoo mistä se alkoi, nyt valtava muutos pitäisi saada aikaan parissa vuosikymmenessä, niin se tietysti tekee ison asian. Yksi semmoinen esimerkki mitä sitten vaikka ilmastonmuutoksen torjunnassa haetaan on esimerkiksi toisen maailmansodan aikainen sotamobilisaatio tai sitten maailman sotien jälkeinen jälleenrakennuskausi, josta me BIOS-tutkimusyksikössä on haettu, tämä on vain tällaista löyhää metaforaa, mutta nekään ei kuitenkaan tavoita tämän käsillä olevan muutoksen suuruutta, koska tämä koskettaa kaikkia yhteiskunnan elämän alueita aivan ylihistoriallisen hämmentävällä tavalla.
Hanna Jensen [00:17:11]: Ollaanko oltu sellaisessa tilanteessa niin vahvasti kuin nyt, että myös talouskasvua ja sen merkitystä on pakko käsitellä jotenkin tosi laveasti? Jos miettii niitä sodanjälkeisiä aikoja tai teollistumisen aikoja, niin aina on ajateltu, että talouden täytyy kasvaa, jotta rattaat pyörii, mutta nyt, ja kritiikkiäkin on tietysti ollut aina, mutta nyt tuntuu, että keskustelu on vähän uusillakin urilla.
Ville Lähde [00:17:41]: No ehkä se olennainen juttu on se, että nyt pitää ihan oikeasti ottaa tosissaan se, että ainakaan talous ei voi energeettisesti eikä luonnonvarojen kulutukseltaan jatkaa kasvua, koska nyt ollaan jo kestämättömän suuressa volyymissa. Ja hiffata se, että se on nyt eri asia se mitä ne euro tai dollarinumerot sanoo, kun se mitä tapahtuu oikeassa maailmassa, että minkä tahansa lainan laskennan ja arvottamisen kirjanpidon malli me valitaankaan, onnistutaan muokkaamaan, niin se lopputulos on se, että siellä aikuisten oikeassa ekologisessa maailmassa täytyy tapahtua ne muutokset, ja sitä on vältelty.
Suvi Huttunen [00:18:24]: Kyllä se varmaan edelleenkin juuri tämä kulutuskasvun kritiikki tai ylipäänsä se, että kuinka paljon me kulutetaan, niin kyllähän siitäkin pitää enemmän puhua ja siihen jollakin tavalla tarttua, että se ei riitä, että jos me vaikka fossiilinen tuote korvataan biomateriaalisella tuotteella jos me ei oikeasti tarvita sitä tuotetta mihinkään, niin sehän on aivan hulluutta, että me ei tarvita sitä kolmatta mekkoa sinne vaikka se olisi tehty sitten biopohjaisista materiaaleista, niin tavallaan kaikki tämäkin sitten ehkä vielä ei ole minun mielestä ollut niin paljon esillä.
Ville Lähde [00:19:02]: [?? 00:19:02] ruoan kohdalla sitten tulee se määrän lisäksi se laatu niin valtavan isoksi kysymys, koska me kuitenkin syödään tietty määrä ruokaa noin suunnilleen, voi ylensyödä, mutta kuitenkin semmoinen perusbiologinen taso, että ei tule toimeen ilman ruokaa eli sitten sitä täytyy tehdä erilailla, täytyy syödä vähän eri asioita, että se ruoantuotannon ja kulutuksen ja kaupankäynnin mainostuksen malli, mihin etenkin vauraissa maissa on menty, siellä on sen aikakauden malli jossa voitiin olettaa että luonto ottaa vastaan ympäristöseurauksia häiriintymättä vakavasti ja jossa meillä on energiaa tuhlattavaksi ihan määrättömästi ja tiettyjä fosfaattien kaltaisia aineita, ja kun ne muuttuu niin sitten se laadullinen muutos täytyy tapahtua.
Hanna Jensen [00:19:54]: Ville. Sinä olet kirjoittanut teidän Bioksen blogissa ekologisesta jälleenrakentamisesta, johon viittasitkin äsken, että on metafora käytössä. Sitten kirjoitit myös yhteiskunnan aineenvaihdunnan muuttamisesta. Nämä on aika kiehtovia tapoja puhua asioista, niin kerrotko vähän lisää, että mitä niillä tarkoitetaan?
Ville Lähde [00:20:14]: No oikeastaan se yhteiskunnan aineenvaihdunnan perusasia tulikin äsken sanottua, että se on kanssa metafora, että jokainen eliö vaatii vettä ja energiaa ja ravinteita, mutta sitten eliön biologinen luonne myöskin tarkoittaa, että eri eliöt syö erilaisia asioita, on kasvissyöjiä, on sekasyöjiä, on jätteensyöjiä, raadonsyöjiä, ja niin edelleen, niin yhteiskunnat on tavallaan vähän samalla lailla olentoja, että se ei pelkästään riitä että niihin ängetään energiaa ja luonnonvaroja, mutta myöskin ne vaatii tietynlaisia, ja nyt me ollaan fossiilieläin yhteiskuntana ja meidän pitäisi muuttua toisenlaiseksi eläimeksi. Sitten tulee tavallaan semmoisia siinä aineenvaihdunnan muutoksessa tulee semmoisia visaisia kysymyksiä eteen, kun Hanna viittasi tähän vaikkapa fossiilituotteiden korvaamiseen, jos me halutaan käyttää biomassaa vaikkapa fossiilituotteiden korvaamiseen niin me ei voidakaan kuluttaa niin paljon asioita kun aikaisemmin, koska ne fossiilituotteet on myös energiassa niin tiukkaan pakattuja, että meillä kollegat kävi ilmi juuri tai kävi lävitse suomalaisten teollisuudenalojen tämmöisiä muutostiekarttoja, jossa myös metsäbiomassaa haluttiin käyttää energian lisäksi tosi monenlaisiin tarkoituksiin, ja joo se on teknisesti mahdollista, mutta sitten kanssa pitäisi myös yhteen laskea, että paljon siellä ollaan sitä käyttämässä, ja siellä ollaan käyttämässä enemmän kuin metsät voi teoriassakaan Suomessa kasvaa, että se ei ole ihan myöskään niin että me säilytetään elämäntapa, vaihdetaan sitä niin kuin safkaa mitä syödään, näin niin kun metaforisesti, vaan meidän pitää silloin muuttua meidän yhteiskunnan koon, meidän liikenopeuden, kaikkien meidän käyttäytymisen tapojen, eli meistä tulee kirjaimellisesti niin kun eri otuksia.
Hanna Jensen [00:22:09]: Suvi. Kun puhutaan näin isoista muutoksista ja näin valtavasta aineenvaihdunnan ympärikääntämisestä, niin onko tämä mahdollista ilman niitä politiikkakeinoja ja ihan niin kun puoluepolitiikkaa, että tarvitsemmeko me sitä isoa ohjaavaa kättä? Onko tämä mahdollista ilman sitä?
Suvi Huttunen [00:22:28]: No en minä tiedä onko se mahdollista. Toi on jotenkin aika iso kysymys...
Hanna Jensen [00:22:31]: Se on [naurua].
Suvi Huttunen [00:22:31]: Ehkä minä yritin koko aika miettiä tuota, että jos miettii esimerkiksi että mitä meidän hankkeessa tavallaan, mietitään politiikkakeinojen kanssa, niin se menee kuitenkin niin semmoiseen tavallaan konkreettiseen jokapäiväiseen arjen tekemiseen missä ei ehkä pystytä miettimään noin suuria linjoja, että se että niin kun tehtäisiin jotain noin isoa muutosta, niin se ei ehkä tommoisella arjen politiikkakeinoilla ihan tapahdu, vaan se vaatisi tosi semmoisia ison linjan muutoksia ehkä jossain valtion isossa politiikassa, jopa ihan globaalilla tasolla, että missään tapauksessa ei ole Suomen, Suomi ei pysty yksinään lähtemään tommoista viemään eteenpäin, ja sitten ilman muutahan siihen tarvitaan yritysmaailmaa ja kaikkia mahdollisia mukaan.
Hanna Jensen [00:23:12]: Kyllä. Kerrotko Suvi, kun tämän vuoden kevät-talven aikana niin 70 osallistujaa ympäri Suomea pohti kolmessatoista keskusteluryhmässä tätä ruokajärjestelmää ja sitä koskevaa ilmastopolitiikan reiluutta, niin millaisia tuloksia siellä saatiin? Jos sinä kerrot jotain niistä.
Suvi Huttunen [00:23:35]: No me tosiaan tässä hankkeessa me nojauduttiin meidän murrospolkuihin, eli siellä ihmiset keskusteli toisaalta maankäytön muutoksista, toisaalta ruokavalion muutoksista, ja sitten erilaisista teknologisista murroksista, mitä voi liittyä toisaalta ruoanvalmistukseen ja sitten ruoantuotantoon, niin siellä no itse asiassa ne keskustelut oli sinällään tosi mielenkiintoisia ja siellähän tuli ehkä aika paljon erilaisia näkemyksiä, mutta ehkä niin kun se päällimmäinen havainto mikä meillä jäi nimenomaan tuohon oikeudenmukaisuuteen liittyen niin peilautuu ehkä tähän keskusteluun mitä me käytiin jo tuossa vähän aikaa sitten, ja liittyi siihen että tavallaan ihmisille on todella hankalaa lähteä ajattelemaan sitä oikeudenmukaisuutta kovin laajasti etenkään millään globaalilla tasolla, vaan helposti se pelkistyy nimenomaan siihen omaan kokemukseen ja nimenomaan siihen omaan asemaan siinä ruokajärjestelmässä, mikä on tosi tavallaan tärkeätä saada tietää ne erilaiset näkemykset mitä siellä on, mutta sitten siellä ehkä tulee helposti se riski, että koetaan että oikeudenmukaisia keinoja on pelkästään ne tosi vapaaehtoiset keinot, kaikenlainen semmoinen informaatio-ohjaus ja sitten tietysti kaikki taloudelliset tuet mitä voidaan saada, mutta sitten semmoiset erilaiset kiellot ja pakot, niin ne alkaa heti tuntua tosi epäoikeudenmukaisilta, ja tämä ei tosiaan välttämättä tarkoita että se edes kohdistuisi itseensä, vaan sitten se on helppo samaistua ja ajatella että jonkun asian kieltäminen joltain toiseltakin niin sehän on heti epäoikeudenmukaista sen toisen näkökulmasta. Että se ehkä toi tosi selvästi esiin, että me tarvitaan semmoisia mitä me tässä hankkeessakin ollaan kehittämässä erilaisia kriteerejä sille, että mitä kaikkia asioita pitää ottaa huomioon, että oikeasti voidaan kartoittaa sitä että mikä on oikeudenmukaista, jotta sitten tavallaan osataan suhteuttaa niitä erilaisia näkökulmia mitä ihmisillä on ja arvioida niitä sitä vasten, ja sitten luoda sieltä ehkä semmoinen vähän laajempi kokonaisnäkemys siitä että mitä ne oikeudenmukaiset politiikkakeinot sitten oikein voisi olla.
Hanna Jensen [00:25:28]: Niin eli ei haluttu julkista sääntelyä lisää. Miltä se kuulostaa Villen ja Hanna korvissa?
Puhuja 2 [00:25:34]: No jos minä vaikka aloitan. Tuli paljon asioita mieleen, koska varmaan tai siis no toki näissä keskusteluissa voin hyvin kuvitella, että se näin voi mennä, mutta että minun mielestä tarvitsee siis valtavasti erilaisia keinoja. Siellä tarvitaan sääntelyä, tarvitaan ohjausta ja sitten niitä vapaaehtoisia, mutta usein ne vapaaehtoiset keinot ei vaan riitä. Mutta et monta kertaa nyt tuntuu, niin kun sinäkin juuri mainitsit nämä sijoittajat ja yrittäjät, että nyt alkaa oikeasti siellä tapahtua niin paljon, että sieltä [?? 00:26:06] ruokajärjestelmään, että sieltä tavallaan vaikka tulee sitä painetta myös siihen tuotantoon ja tukea ja apua, kaikkea niin kun sopimustuotannossa millä tavalla sitten saa premiota siitä, jos ottaa jotain tiettyjä menetelmiä käyttöön tai näin poispäin, että kyllä tarvitsee monenlaista. Sitten mikä tällä viikolla oli Hesarissa juttua tästä Slushista, jossa sitten oli Steve Jobsin rahojen sijoittaja tullut Eurooppaan etsimään näitä sijoitettavia kohteita, koska täällä on sääntely niin pitkällä, niin kyllähän musta se oli taas yksi selvä viesti siitä, että kuinka sääntely myös luo niitä innovaatioita, että juuri tämmöisenä hallinnon puolustuspuheenvuoron pidän tässä nyt.
Suvi Huttunen [00:26:53]: On ja ehkä minä täydentäisin tuohon, että tavallaan että minäkin olen hyvin samaa mieltä, sitä sääntelyä varmasti tarvitaan. Ehkä tämä tuo esiin sitten niitä juuri niitä täydentäviä keinoja mitä sen sääntelyn tueksi tarvitaan...
Puhuja 2 [00:27:02]: Juuri näin.
Suvi Huttunen [00:27:03]: jotta se vähän pehmentää sitä muutosta, että...
Puhuja 2 [00:27:05]: Joo siinä on siis laa-, ehdottomasti juuri näin laaja kirjo. Ja siellä mainittiin tämä koulutus, te aikaisemmin puhuitte, niin ehdottomasti juuri sitä, niin kun että siellä on paljon erilaisia, tukea ja apua ja kannustinta sitten.
Ville Lähde [00:27:19]: Kyllä siis ihan selvä, että valtio toimijana tai tahona on ainoa, joka voi luoda sellaista yhtenäistä koordinoivaa niin kun samaan suuntaan vievää kehystä. Ei se tällä hetkellä nyt, ei sellaista vahvaa ekologisen siirtymän politiikkaa ole käynnissä. Euroopassa on yritys tähän new dealiin, mutta ei se nyt tällä hetkellä ihan kyllä kanna tarpeeksi pitkälle. Mutta näin se on, että ei ne muut keinot, ne vetää niin helposti eri suuntiin, ne riitelee keskenään. Siis voidaan yrittää hyviä asioita niin kirjavin keinoin että ne vie toisiltaan resursseja, vie vähän eri kursseille, mutta on sen verran kiire ja pitää tapahtua niin monia asioita yhtä aikaa toisiaan tukien, siihen tarvitaan valtion kaltaisia toimijoita. Ja se on tavallaan juuri tämän ekologisen jälleenrakennuksen tai Yhdysvalloissa Green new dealin käsitteitä on ympäri maailmaa monia, joissa on vähän samankaltainen idea, että se valtio on se ohjaava elin. Ja se ei tietenkään itsestään synny, se vaatii silloin kansalaisyhteiskuntaa, puolueita, ammattiliittoja, kansalaisjärjestöjä, jotka luo sitä painetta siihen suuntaan.
Hanna Jensen [00:28:41]: Minua kiinnostaa kysyä Suvi tuosta, kun on mainittu. Puhutaanko eri asiasta, kun mietitään, että pitäisi kaikkien lähteä yhtä aikaa, niin Just foodissa on murrospolkuja ja eikö niiden ajatus ole se, että asiat tapahtuu vähän limittäin ja yksi sysää toisen liikkeelle, ja miten siinä nähdään siitä ajoituksesta, miten asiat etenee aikajanalla?
Suvi Huttunen [00:29:03]: No siis ne murrospoluthan ei ole mitenkään sillain toisiaan poissulkevia vaan siinä on ehkä haluttu nostaa esiin semmoisia erilaisia kehityskulkuja, joita varmasti kaikkia tulee tapahtumaan ihan yhtä aikaa. No niiden ajoitus on, siinä on tietysti ajateltu, sillä lailla hypoteettisesti, että meillä on tietynlaisia tavoitteita vuoteen 2035 ja 2050, mutta ei siinä ole sen kummemmin sitten pohdittu, että minkälaisia yksittäisiä muutoksia tulee tapahtumaan missäkin ajassa.
Hanna Jensen [00:29:33]: Onko Bioksen näkemys tai sinun se, että asiat pitäisi tapahtua nopeammin? Miten muualla ympäröivässä maailmassa ja vaikka Just foodin kaltaisissa nähdään?
Ville Lähde [00:29:45]: No en minä osaan tuohon nopeammin, vähän suhteessa mihin, mutta se perusajatus on se, että kun täytyy eri, kaikilla sektoreilla tapahtua muutoksia, niin jos siinä ei ole tavallaan eri sektorien välistä keskustelua ja niiden käytettävissä olevien resurssien sekä luonnonvarojen, että taloudellisten resurssien jonkinlaista yritystä harmonisoida niitä, niin ei siitä vaan tule tarpeeksi nopeasti mitään. Meillähän on erilaisia kiireellisyyksiä. Ilmastonmuutoksen kohdalla meillä on pakko päästä globaalisti netto nolla päästöihin ja sen jälkeen netto negatiivisiin päästöihin ympäri maailmaa. Sitten vaikkapa vesikysymykset saattavat olla äärimmäisen akuutin kiireellisiä. Luonnon monimuotoisuuden suhteen on omanlaisia aikatauluja. Kun meillä on niin monenlaisia ympäristöongelmia ei mitään yhtä tavoitevuotta ole. Mutta se olennainen asia on sellainen siis nimenomaan, niiden muutospyrkimysten harmonisointi, sillä lailla että jonkintasoinen koordinointi, me olemme [?? 00:30:51] puhuneet tämmöisestä teollisen murroksen suunnitteluyksiköstä, jossa tämmöisiä vaikkapa teollisuuden alojen tiekarttoja sitten oikeasti pistetään myös yhteen, pakotetaan nämä toimijat koordinoimaan ne keskenään, että ei tapahdu sitä, että käytetään samat resurssit kaksikymmentä kertaa, niin samankaltaista täytyisi olla niin kuin yhteiskunnan tasolla. Mutta kyllä minä itse asiassa ruokajärjestelmän kohdalla näen, että täytyy sitten olla myös tiettyjä niin kun tavallaan tärkeysjärjestyksiä, niin kun etenemisjärjestyksiä. Jos katsotaan vaikka globaalia tasoa, niin jos pienviljelijöillä ja pienviljelijöiden järjestöillä maailmassa ei ole äänivaltaa kansainvälisessä politiikassa kunnolla niin on hirveän vaikea kuvitella, että myöskään sitten heidän toimintaolosuhteensa alkaisi parantua, että tavallaan sitä tiettyä valtaistumista täytyy tapahtua. Täytyy tukea näiden toimijoiden järjestöjä. Täytyy saada oikeudenmukaisempia kauppasopimuksia aikaan, että se avaa tilaa sitten kaikenlaisille muille muutoksille. Nämä Suvin kuvaamat murrospolut ne tarkastelee ehkä juuri tällä lailla mikrotason asioita, [?? 00:32:09] eri viipaleilla, mutta sitten on sellaisia isoja tukkoja tai estoja, jotka voi tehdä vaikeaksi tai mahdottomaksi nämä murrospolut ja ne voi olla juuri tällaisia kansainvälisiä sopimuksia tai tukijärjestelmien vinoutumia, ja sitten jos vääntää sitä vipua, niin sitten ne muutokset voi lähteä, menee kiireellisemmät, semmoinen tietty niin kun mittakaavaerot ja prioriteettierot näissä täytyy myös pitää mielessä.
Hanna Jensen [00:32:41]: Kyllä. Puhutaan muutama sana siitä ruokaturvasta, johon Ville mainitsitkin sitten tai mainitsit tuossa alussa. Millä tavalla ruokaturva ihan kokonaisuutena liittyy tähän ruokajärjestelmän kestävyysmurrokseen? Kuka haluaa aloittaa?
Suvi Huttunen [00:33:01]: Olipas iso kysymys [naurua]
Hanna Jensen [00:33:02]: Niin on [naurua]. Mitä meidän ainakin pitäisi...
Suvi Huttunen [00:33:05]: Liittyy kyllä liittyy [naurua]
Hanna Jensen [00:33:06]: Liittyy kyllä. Mitä meidän ainakin pitäisi tällä hetkellä siitä ajatella?
Ville Lähde [00:33:12]: No ehkä ihan lyhyesti voin avata tämän sillä lailla, että tässä on esimerkki siitä, miten tutkijoiden ja virkamiesten ja mielellään toimittajienkin kannattaisi puhua sitten selkeästi samasta asiasta. Kansainvälisessä keskustelussa ruokaturvalla viitataan käytännössä yksilöiden kykyyn saada ruokaa, pystyä käyttämään sitä turvallisesti niin että olosuhteet on vakaat. Suomessa tahdotaan liian usein puhua ruokaturvasta käytännössä kansallisen huoltovarmuuden ja omavaraisuusasteen näkökulmasta eli puhutaan ihan eri asioista, ja silloin voidaan tavallaan olla olevinaan ja puhutaan samasta, mutta käydään niin kuin kahta eri keskustelua päällekkäin ja sehän vain sekoittaa asioita.
Hanna Jensen [00:34:03]: Myönnän ainakin heti syyllistyväni siihen, että ajattelen aina kansallisella tasolla. Miten Suvi Just food näkee? Millä tavalla teidän hankkeessa puhutaan ruokaturvasta?
Suvi Huttunen [00:34:14]: No hankkeessa puhutaan ruokaturvasta varmaan aika monipuolisesti, mutta ehkä on omaksuttu semmoinen laajempi näkemys siihen, joka pitää sisällään aika paljon eri asioita, mutta minä en ehkä ole nyt se ruokaturva-asiantuntija tässä, joka on paras vastaamaan tähän sinun kysymykseen.
Hanna Jensen [00:34:31]: Onko yleinen mielipide sitä, että siirrytään seuraavaan? [naurua] Vai haluatko Ville lisätä vielä jotain, että kylvää pienen siemenen, että miten ruokaturvaa pitäisi kuitenkin?
Ville Lähde [00:34:42]: No tutkimuskirjallisuudessa se keskeinen tärkein ruokaturvan määritelmä on yleensä neljän tai viiden pilarin varassa, että ihminen on ruokaturvallisessa tilanteessa, jos ruokaa on tarpeeksi läsnä ja se on tarpeeksi ravinteikasta. Ihmisellä on mahdollisuus hankkia sitä ruokaa. Ihmisellä on mahdollisuus käyttää sitä turvallisesti eli on hygienia kunnossa, on käyttöenergiaa, ja sitten että nämä olosuhteet pätee läpi vuoden. Sitten usein siihen halutaan lisätä viidentenä ja kuudentena pilarina tämmöinen suvereniteetti eli ihmisellä on määräysvaltaa näihin asioihin. Tämä koskee etenkin vaikka pientuottajia maailmassa, ja sitten ympäristökestävyys, joka voi myös luoda sitten turvattomuutta. Eli se ruokaturvattomuus on isompi asia, kun tämmöinen konkreettinen nälkä.
Suvi Huttunen [00:35:40]: Tähän Villen jaotteluun on helppo tarttua ja ehkä juuri tähän toisin tätä ravitsemusta, joka sitten usein, jos puhutaan siitä globaalista ruokaturvastakin, niin se ei välttämättä ihmiset heti ajattele, että kysymys on siis ravitsemuksesta eikä vain siitä, että minulla on riittävästi ruokaa, vaan se pitää olla myös ravitsevaa. Ja sitten ehkä minä jotenkin, minä tykkäisin nyt alkaa yhä enemmän yhdistää sitä, niin kun sinä sanoit hyvin, että kun puhutaan Suomessa ruokaturvasta niin heti siihen tulee tämmöinen huoltovarmuus ja tämmöiset jotenkin niin kun kansallistuntoiset fiilikset, niin minä tykkäisin oikeasti siihenkin nyt lisätä sitä ravitsemusta, että se huoltovarmuuden näkökulma, että se oikeasti sisältäisi sen ravitsemuksen, koska tällä hetkellähän jos katsotaan että mitä me tuotetaan ja mitä meidän pitäisi syödä, niin sehän ei ole silleen balanssissa, että meidän pitäisi syödä kasvispainotteisemmin, jolloin tietysti meidän pitäisi tuottaakin kasvispainotteisemmin, mutta sitähän nyt on tietysti yritetty jo pitkään, mutta minä uskon että nyt tavallaan oikeasti ollaan siinä kynnyksellä, että nyt varmasti myös alkaa löytyä niitä keinoja siihen.
Puhuja 2 [00:36:51]: Mutta jotenkinhan se on hirveän ymmärrettävää, että Suomessa sitä ruokaturvaa nimenomaan mietitään sen huoltovarmuuden kautta, kun meillä on ehkä niin isot kokemukset sieltä menneistä sodista...
Suvi Huttunen [00:37:00]: Kyllä.
Puhuja 2 [00:37:00]: Jotka vielä tavallaan historiallisesti painaa tosi paljon siihenkin, että millä tavalla politiikkaa tehdään meillä ja niin edespäin, niin se tuo sen jotenkin niin vahvasti esiin.
Suvi Huttunen [00:37:09]: Kyllä. Tämä oli erinomainen, koska luin juuri tämän Ritva Kyllin Suomen ruokahistoria kirjan ja hän itsekin siinä totesi, että itse asiassa Suomen historia on nälän historia, niin minusta tämä oli erinomaisesti juuri sanottu ja se on kyllä tärkeä muistaa.
Ville Lähde [00:37:24]: Ja se on siis niin kuin minä tuossa aiemmin sanoin, niin tutkija ei ikinä voi toimia käsitepoliisina, että meidän käsitteet ei käyttäydy kiltisti, kun ne menee maailmaan, mutta se mitä me voimme tehdä on myös palauttaa keskustelua, että muistuttaa sitten keskustelun aikana, että niin puhutaanko nyt kansallisesta tasosta vai puhutaanko nyt ihmisistä. Ja sillähän on valtava merkitys sitten myös monissa vauraissa maissa, että tuossa ravitsemuksellisessa mielessähän Yhdysvalloissa esimerkiksi on hirvittävän paljon nälkää kärsiviä ihmisiä, siis ihmisiä jotka saa niin paljon energiaa ravinnosta että saa tämmöisiä elintasosairauksia, mutta samalla voi olla vakavaa aliravitsemusta, niin vaan tämmöisten niin kun keskeisten ravinneaineiden kohdalla, ja kytkeytyy tietysti köyhyyteen ja tämmöisiin tuttuihin ruoka-aavikoihin, että yksinkertaisesti kaupoissa ei myydä tuoreita vihanneksia kävelymatkan lähellä tai bussimatkan lähellä.
Hanna Jensen [00:38:21]: Nimenomaan ja varsinkin siellä kun yhteiskunta ei ole rakentunut siihen, että käveltäisiin tai että mentäisiin bussilla juuri mihinkään. Nyt kun on puhuttu näistä ilmastotoimista ja yhteiskunnasta ja ruokajärjestelmästä niin, ja turvemaista, ei varmaan yhtäkään keskustelua voida käydä tästä aiheesta käymättä turvemailla ja lopulta tietenkin sitten päädytään siihen, että mitä se tarkoittaa maanviljelijälle ja vaikka Jalasjärveläiselle maanviljelijälle. Nyt oli Hesarissa muuten, en tiedä päädyinkö vanhaan, mutta kuitenkin näin sellaisen kuvallisen tarina, missä oli kuvattu vaan siis, ei tekstiä vaan kuvia turvepellolta, että siellä tehdään töitä kuin viimeistä päivää ja näistä näkökulmista tietenkin ne kuvat aukeaa vielä vähän eri tavalla, kun tietää mikä on taustalla ja mikä on tulossa, mutta kuitenkin että lopulta keskiöön tulee sitten se yksilö ja mitä hänelle tapahtuu, niin pystytäänkö näillä reiluilla politiikkatoimilla auttamaan yksilöä?
Suvi Huttunen [00:39:31]: Se varmaan riippuu siitä, että mitä ne tulee olemaan, mutta minä luulen, että se siellä on se viimekätinen pyrkimys, että tokihan yhteiskunta koostuu yksilöistä ja viime kädessä ne on niitä yksilöitä, joihin ne vaikutukset osuu ja ne kaikki tukitoimenpiteet mitä siellä ajatellaan tehtävän, niin ilman muuta niiden on tarkoitus sitten auttaa niitä yksilöitä eteenpäin, että se varmaan on siellä se olennainen pyrkimys.
Hanna Jensen [00:39:53]: Mutta tapahtuuko, jos mietitään vaikka työllistymistä tai työllistäviä, niin millä sinä olet ainakin vähän kritisoinut, että onko siellä, kun on niin kun alasajoa niin onko myöskin ylösajoa nähtävissä? Jos ihmiset on menettämässä työnsä, niin autetaanko näkemyksesi mukaan heitä tällä hetkellä tai tulevaisuudessa tarpeeksi?
Ville Lähde [00:40:15]: No tämä alasajon ja ylösajon käsitepari se on minun kollegan, kollegan päästä syntyy, mutta se on hirveän ilmaisuvoimainen ja se kuvaa juuri sitä että täytyy olla tämmöinen kokonaisvaltainen suunnitelma, että ei riitä että meillä on ympäristöveroja, erilaisia tämmöisiä ikään kuin alas ajavia toimia, että jostain tulee kalliimpaa ja sitten markkinat hoitaa sen, että sinne syntyy sitä uudenlaista edullisempaa ympäristöystävällistä tilalle vaan täytyy myöskin rakentaa edellytyksiä että ihmiset työllistyy, pystyy opiskelemaan niihin uusiin tehtäviin. Joskus se tarkoittaa sitä, että voi jatkaa samankaltaista työtä. Autoa rakentava ihminen voi siirtyä rakentamaan aurinkopaneeleja, mitä onkaan, tai sähköautoja. Maanviljelijä voi alkaa viljellä uudenlaisia asioita, mutta aina se ei onnistu. Turvepellot vaan on niin kun hankala esimerkki siitä, että sen maan käyttäminen on ongelma. Ehkä kosteikkoviljely on yksi tapa ratkaista se ongelma, mutta kyllä väistämättä tämmöiset yhteiskunnan siirtymät on myös kipeitä. Ei sitä pidä romantisoida, että me voimme silleen kivasti hoitaa kaikki. Silloin tarvitaan juuri paljon panostusta sosiaaliturvaan, paljon panostusta kouluttamiseen. Me olemme puhuneet tämmöisestä niin kun siirtymätyöllisyydestä, että miten eri sektoreilla tavallaan osa työpaikoista on sellaisia jotka on nyt kestävällä pohjalla, osa tulee häviämään ja sitten sinne toiselle puolelle pitää synnyttää uudenlaista työllisyyttä, niin että kukaan ei putoa ihan täysin tyhjän pohjalle, mutta ei se tarkoita sitä että kaikki on ihan ruusuilla tanssimista, koska me tehdään yhteiskunnallisen aineenvaihdunnan mullistusta, tai jos ei tehdä niin sitten me olemme vielä isommassa pulassa.
Hanna Jensen [00:42:08]: Ja siihen varmaan sitten pitää lisätä se, en enää yhtään muista lähdettä, mutta joku tutkija sanoi, että tulevaisuudessa varmaan joudutaan asennoitumaan niin että ihmisellä on 2–3 työelämää elämänsä aikana, että siitä uudelleenkouluttamisesta voi tulla ihan huomattavasti yleisempää, kun se on nykyään.
Ville Lähde [00:42:27]: Tai sitten voidaan tehdä vähän vähemmän töitä, mikä on se vanha ehdotus...
Hanna Jensen [00:42:30]: Kyllä [naurua]
Ville Lähde [00:42:30]: Jakaa sitä.
Hanna Jensen [00:42:32]: Kyllä. Haluaisin tähän loppuun kysyä teiltä, että jos saisitte valita yhden muutoksen, joka tapahtuisi näiden onnistuneiden politiikkatoimien seurauksena, niin mikä se olisi?
Puhuja 2 [00:42:45]: Minä voin vaikka aloittaa ja valitsen tämän lihan kulutuksen vähenemisen, koska se on kuitenkin, se vaikuttaa aika moneen. Se vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin, ilmastoon, luontokatoon, ravinteiden kiertoon. Ja minä kuitenkin uskon, että jos me teemme semmoisen hallitun ruokamurroksen, jossa sitten nämä keikahtaa toisinpäin tämä, että toki edelleen kestävästi tuotettua lihaa kulutetaan jonkin verran, mutta se että huomattavasti enemmän sitten sitä kasvispainotteisempaa ruokaa.
Hanna Jensen [00:43:21]: Ville.
Ville Lähde [00:43:25]: Koska oma työni liittyy globaaleihin kysymyksiin, niin valitsen globaalin toimen. Sellaisten köyhempien maiden koalitioiden tukeminen, rakentaminen, ihan siis vaikka [FAO:n? 00:43:40] neuvotteluissa, että näille maille tulisi oikeus valikoiden suojata oman ruokajärjestelmän joitain ulottuvuuksia, että voidaan rakentaa uudelleen paikallista tuotantoa ja toisaalta tukea sitten kuitenkin osallistumista kansainvälisiin markkinoihin. Se ruoantuotanto on tehokkain tapa torjua köyhyyttä, nälkää, turvattomuutta, mutta se on hirveän vaikeaa monille maille tämmöisen nykyisen globaalin kilpailun asetelmissa. Siihen tarvitaan ihan kansainvälisen tason sopimuksia.
Hanna Jensen [00:44:19]: Hyvä, ja lopuksi Suvi.
Suvi Huttunen [00:44:20]: No kun minä mietin, minä en ehkä oikein osaa sanoa mitään yhtä politiikkakeinoa, kun minä haluaisin, että me oikeasti saisimme ilmastonmuutos lopetettua, mutta emmehän me osaa sanoa, että auttaako se esimerkiksi pelkästään jonkun lihankulutuksen vähentäminen siihen, vaan että sen pitäisi olla jotain tosi paljon kokonaisvaltaisempaa, mutta minä en ehkä osaa vastata sinun kysymykseen, että mikä se sitten olisi.
Hanna Jensen [00:44:40]: Jätetään siis kuulijat miettimään omaa vastaustaan tähän. Kiitos suuresti teille tästä keskustelusta.
[äänite päättyy]
Takaisin Ruoka murroksessa -podcastsarjan sivulle.