Syke ja THL tiedottavat: Kouluruokaa ilmaston hyväksi

Uutinen 12.12.2023 klo 12.19
Kouluruokakilpailu 2016
Oppilaat toivovat kouluruokaan nykyistä enemmän monipuolisuutta, vaihtelevuutta ja makua. Tämä vaatii reseptiikan kehittämistä. Uusittu Aurinkovuoren makaronilaatikkoresepti voitti kunniamaininnan vuoden 2016 kouluruokakilpailussa. Reseptin kehittivät Ulla Hoikkala, Heidi Eerola ja Henna Polvinen Vääksyn yhteiskoulun Asikkalan tukipalveluista. © Kuva: AdobeStock

 

Dubaissa meneillään oleva YK:n ilmastokokous COP28 korostaa ruokajärjestelmän muutoksen keskeistä roolia ilmastonmuutoksen hillinnässä. Kestävän ruokajärjestelmän rakentamista voidaan vauhdittaa merkittävästi kouluruokailulla. Ilmastokokouksen yhteydessä julkaistiin kouluruokailua koskeva raportti, jonka oli tilannut YK:n kouluruokakoalitio. Koalitio edistää kouluruokailua maailmanlaajuisesti. Siinä on mukana yli 70 maata. Suomi on yksi koalition puheenjohtajamaista.

”Kouluruokailulla voidaan vauhdittaa ilmastonmuutoksen torjumista ja kestävän ruokajärjestelmän rakentamista. Kouluruokailu tukee lapsia ja nuoria kestävien ja terveellisten ruokailutapojen omaksumisessa ja auttaa heitä toimimaan ilmaston hyväksi. Koulujen vastuullisilla elintarvikehankinnoilla rakennetaan myös kestävämpää ruokajärjestelmää”, summaa Syken tutkimusprofessori Minna Kaljonen raportin viestin.

Raportin mukaan kouluruokailu on yksi tärkeimmistä investoinneista maailman ruoka- ja ravitsemusturvaan. Kouluruokailun piirissä on päivittäin 418 miljoonaa lasta. Monille maailman lapsille koulu tarjoaa päivän monipuolisimman aterian, ja joillekin päivän ainoan lämpimän aterian. Kouluruokailu tukee oppimista ja koulun käyntiin osallistumista sekä tasaa sosioekonomisia eroja.

Suomessa on laadittu kuntien elintarvikehankinnoille vastuullisuuskriteerit

Suomi on ollut aktiivinen kestävän kouluruokailun kehittämisessä. Suomi onkin nostettu raportissa esiin hyvänä esimerkkinä.

”Suomessa kuntien elintarvikehankintoja ohjaamaan on luotu vastuullisuuskriteerit ja ruokahävikin vähentämiseen on kehitetty laskureita. Ruokapalvelut ovat myös lisänneet kasvipainotteisen ruoan tarjontaa ruokalistoillaan”, kertoo Minna Kaljonen.

Kansalliset ravitsemussuositukset, jotka ohjaavat myös kuntien ruokapalveluiden tarjontaa, päivitetään ensi vuonna. Päivityksessä tullaan huomioimaan yhä vahvemmin ympäristökestävyys uusien Pohjoismaisten ruokasuositusten mukaisesti.

Oppilaiden sekä lasten ja nuorten ruokatottumukset ovat muuttuneet, eivätkä kaikki enää osallistu kouluruokailuun. ”Kouluterveyskyselyn mukaan suosituksiin pohjautuva kouluruokailuun osallistuminen on ollut pitkään laskussa etenkin kaupunkiseuduilla”, muistuttaa THL:n johtava asiantuntija Heli Kuusipalo.

Sykessä tehdyn tutkimuksen mukaan koululaiset ovat valmiita lisäämään kasvipainotteisuutta syömisessään. ”He toivovat kuitenkin kouluruokaan nykyistä enemmän monipuolisuutta, vaihtelevuutta, makua, ja aikaa syödä”, kertoo Kaljonen. Kavereiden kanssa ruokailu on tärkeä vapaampi sosiaalinen hetki, jolle nyt jää koulupäivän aikana liian vähän aikaa.

Kouluruokailun vaikutuksia terveyteen ja ympäristöön on tärkeää tarkastella yhdessä

”Kouluruoan pitkäjänteinen kehittäminen vaatii reseptiikan kehittämistä, ammattilaisten lisäkoulutusta sekä vahvempaa yhteistyötä koulujen rehtoreiden ja opetushenkilökunnan sekä ruoka-alan ammattilaisten kesken. Kuntien tulisi olla tässä aktiivisia ja taata kouluruokailulle riittävät resurssit”, sanoo Minna Kaljonen.

”Ruokapalveluiden kanssa tehtäviä palvelusopimuksia tulisi kehittää sellaisiksi, että ne sisältäisivät selkeät kasvatukselliset, ravitsemukselliset ja ympäristötavoitteet. Myös koulujen ruokakasvatusta tulisi kehittää edelleen ja konkretisoida toimet myös koulukohtaisiin opetussuunnitelmiin”, painottaa Heli Kuusipalo, ja jatkaa:

”Nuorten ruokailutottumusten muutoksista tarvitaan ajantasaista tietoa ja seurantaa. Kouluruokailun vaikutuksia terveyteen ja ympäristöön on tärkeää tarkastella yhdessä”.

Suomen lisäksi YK:n kouluruokakoalition puheenjohtajamaina toimivat Ranska ja Brasilia. Heli Kuusipalo toimii kouluruokakoalition alaisuudessa toimivan tutkimuskonsortion varapuheenjohtajana. Minna Kaljonen osallistui tutkimuskonsortion raportin kirjoittamiseen.

Tiedote SYKE:n verkkosivulla.

Materiaalit

Lisätietoa

  • Tutkimusprofessori Minna Kaljonen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi, p. 0295 251 252
  • Johtava asiantuntija Heli Kuusipalo, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, etunimi.sukunimi@thl.fi, p. 0295 246 747

  • Tulosta sivu