Ruoka murroksessa -podcastissa keskustellaan ruokamurroksesta murroksen keskellä

Uutinen 13.12.2022 klo 9.18
Studiossa vasemmalta oikealle: Hanna Jensen, Nina Elomaa ja Ari Paloviita. © Just food

Podcastin 12 jaksossa keskustellaan ruokamurroksesta murroksen keskellä. Korona ja sota Ukrainassa ovat muuttaneet ruokajärjestelmäkeskustelua nopeammin kuin kukaan osasi ennustaa. Toisaalta myös yritykset ja elintarviketeollisuus ovat murroksessa samalla kun vastuukysymykset nousevat yhä tärkeämpään rooliin. Studiossa keskustelemassa Ari Paloviita Jyväskylän yliopistosta ja Nina Elomaa SOK:sta, jaksoa juontaa Hanna Jensen.

Ruoka murroksessa -podcast tuo pöytään monipuolista keskustelua reilusta ruokamurroksesta. Avaamme hankalia käsitteitä ja herättelemme keskustelua aiheen eri näkökulmista. Tuomme mukaan keskusteluun mielenkiintoisia puhujavieraita ruokajärjestelmän eri puolilta – tutkijoita, asiantuntijoita ja tavallisia ihmisiä.

Kuuntele 12:sta jakso tästä ja osallistu keskusteluun Twitterissä @justfood_stn käyttäen aihetunnistetta #Ruokamurroksessa. Esitämme parhaat kysymykset tulevissa jaksoissamme alan asiantuntijoille. Ohjelman jaksot ja tekstimuotoinen versio löytyvät hankkeen sivuilta ja voit kuunnella jaksoja muun muassa Spotifyssa sekä Apple Podcasteissa ja Google Podcasteissa. Podcastia tuottaa Just food -hanke, www.justfood.fi.

Lisätietoja

  • Just food -hankkeen vuorovaikutusvastaava, vanhempi asiantuntija Marjatta Selänniemi, E2 Tutkimus, etunimi.sukunimi@e2.fi, puh. 050 365 1481

  • Tulosta sivu