Melko reilua ilmastopolitiikkaa

RSS
9.11.2020 Suvi Huttunen ja Ari Paloviita
© Just food/SYKE

Investointituet ja tuottajien panostukset täsmäviljelyyn, kotimaisen kalankasvatuksen buustaus, informaatio-ohjaus tuotteiden ympäristö- ja terveysvaikutuksista, panostukset kasvisten ja kalan käytön lisäämiseen julkisissa ruokapalveluissa tai kehittämistoiminnan ja innovaatioiden rahoittaminen. Olisiko näistä oikeudenmukaisen ilmastopolitiikan keinoiksi ruokajärjestelmässä?

Ehkä, ainakin tällaisia keinoja nousi keskusteluun Just food-hankkeen toisessa politiikkadialogissa. Webinaarissa ruokajärjestelmän eri osien asiantuntijat tunnistivat ja arvioivat ruokavalion, maankäytön ja teknologian muutosten tukemiseksi tarvittavia politiikkakeinoja. Tarkasteltavien keinojen avulla oli tarkoitus saavuttaa 70 prosentin vähennys ruokasektorin ilmastopäästöissä vuonna 2050 oikeudenmukaisella tavalla.

Politiikkakeinojen rinnalle ja niiden ohi keskustelussa nousi monessa kohtaa itse oikeudenmukaisuus ja sen määrittelyn ja saavuttamisen haasteet. Täydellisen oikeudenmukaisuuden sijaan meidän onkin ehkä tyydyttävä melko reiluun ilmastopolitiikkaan.

Reiluuden rajat

Politiikkakeinot voidaan ymmärtää laajasti siten, että niistä päättävät ja niitä toimeenpanevat niin julkiset kuin yksityiset tahot ja jopa kansalaiset yhdessä. Tällöin on mahdollista hyödyntää laajaa ja monipuolista politiikkakeinojen työkalupakkia sekä lisätä osallistumista. Reiluus on melko uusi käsite politiikkatoimien yhteydessä, joten sen perkaaminen voidaan aloittaa politiikkatoimien jakovaikutusten hahmottamisesta.

"Reilussa murroksessa olennaista on pystyä erottamaan merkittävät haitat niistä, jotka kuuluvat normaaliin kehitykseen ja joiden kanssa pystytään vielä toimimaan."

Melkein kaikki muutokset tarkoittavat aina hyötyjä yhdelle ja haittoja toiselle. Jos panostukset kalan käytön lisäämiseen eivät auta kala-allergikkoja tekemään kestävämpiä valintoja, ei se vielä tarkoita, että panostukset kalaan on hylättävä epäoikeudenmukaisina.

Vastaavasti on hyvin vaikea miettiä sellaisia uuden maatalousteknologian käyttöönottoon kannustavia investointitukia, joiden hyödyntämisessä kaikki Suomen maatilat olisivat olosuhteidensa puolesta täysin tasa-arvoisessa asemassa. Alueiden ja tuotantosuuntien väliset erot ovat lähtökohtaisesti suuria. Jonkinasteisen epätasa-arvon kanssa on kyettävä elämään, jotta tärkeitä tavoitteita voidaan edistää. Kaikki keinot eivät sovi kaikille, eikä niiden tarvitsekaan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pieniltä vaikuttavat reiluusongelmat voidaan jättää kokonaan huomiotta. Pienet ongelmat voivat kasautua yhteen samoille ihmisryhmille ja yhdessä muodostaa merkittäviä ongelmia. Jos pienet keskisuomalaiset lypsykarjatilat eivät voi hyödyntää mitään tilojen kehittämiseen tarkoitettuja tukia, on pienestä ongelmasta kasvanut suuri.

Osin tämän vuoksi myös reiluuden arvioinnissa huomio pitää kiinnittää erityisesti haavoittuviin ryhmiin. Politiikkatoimet voivat lisätä tai vähentää tiettyjen yksilöiden, ryhmien, yritysten tai toimialojen haavoittuvuutta. Erityishuomiota tulee kiinnittää niihin, jotka eivät välttämättä ole kovaan ääneen vaatimassa etujaan, mutta joiden kohdalla muutokset voivat tarkoittaa merkittäviä heikennyksiä ravitsevan ruuan saatavuuteen, toimeentulon mahdollisuuksiin tai elinympäristön laatuun.

Puutteellinen tieto

Reiluuden toteutumista ja hyvien politiikkakeinojen laatimista rajoittaa myös tiedon puute tai olemassa olevan tiedon epävarmuus. Oikeudenmukaisuuden selvittäminen vaatii paljon sellaista tietoa, jota meillä ei vielä ole, tai joka on liian yleisellä tasolla ollakseen helposti sovellettavissa. Just food -hankkeessa Luke, SYKE ja THL mallintavat politiikkakeinojen taloudellisia, ympäristö- ja terveysvaikutuksia.

Työpajakeskusteluissa tiedon tarpeet kävivät ilmi sitä mukaa, mitä syvemmälle alustavan keinoidean pohdinnassa edettiin. Päällisin puolin selkeä informaatio-ohjaus elintarvikkeiden ympäristövaikutuksista muodostuu haastavaksi, jos vertailukelpoista tietoa ei ole saatavilla. Esimerkiksi kaurajuomista on hyvin vähän tieteellisesti tutkittua ja vertaisarvioitua tietoa. Puutteellisen tai huonosti vertailtavan tiedon tarjoaminen voi johtaa tärkeiden vaikutusten vääristyneeseen huomiointiin ja sitä kautta epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen. Reilu politiikka vaatii tuekseen luotettavaa tietoa.

"Täydellisen tiedon puute ei kuitenkaan tarkoita, että ollaksemme reiluja emme voisi tehdä mitään."

Pikemminkin se tarkoittaa muutosvalmiutta lisääntyneen tai muuttuneen tiedon edessä. Puutteellisella tiedolla voi toimia melko reilusti ja samalla pyrkiä kohti parempaa tietoa. Kasvispainotteisempaan ruokavalioon voi pyrkiä, vaikka kaikista yksittäisistä tuotteista ei vertaisarvioitua elinkaaritietoa vielä löytyisikään.

Tiedolla voidaan lievittää politiikkakeinon haitallisia vaikutuksia tai lisätä keinon toimivuutta. Kouluttamalla ruokapalveluiden toimijoita kasvisten laajempaan käyttöön ja tarjoamalla reseptiikkaa kasviproteiinien hyödyntämiseen saatetaan toimijat paremmin samalle viivalle kasvisruuan tarjonnan lisäämisessä. Myös politiikkakeinojen takana oleva tieto pitää saada kaikkien ulottuville niin, että perusteet tekemiselle ovat selvät. Tätä kautta tieto on avainasemassa monen mahdollisen keinon hyväksyttävyyden lisäämisessä. Ymmärrys reiluudesta kasvaa.

Apua reiluuden periaatteista?

Työpajassa hyödynsimme Just food -hankkeessa Teea Kortetmäen johdolla kehitettäviä oikeudenmukaisuuden periaatteita, joista tarkastelussa olivat:

  • oikeus ruokaan ja hyvään ravitsemukseen
  • yhtäläiset mahdollisuudet toimeentuloon
  • alueiden kohtelun reiluus
  • oikeudenmukainen tulonjako ruokaketjussa
  • ympäristövaikutusten reilu jakautuminen ja kestävyys.

Periaatteet auttoivat tunnistamaan haavoittuvuuksia ja ottamaan haltuun oikeudenmukaisuuden moniulotteisuutta.

Samalla nekin nostivat esiin reiluuden haasteita. Kaikkia periaatteita on hankala saada toteutumaan yhtäläisesti. Periaatteet eivät myöskään itsessään kerro siitä, miten niitä pitäisi käytännössä soveltaa. Miten esimerkiksi arvotamme ruuan kotimaisuuden ja suomalaisten yritysten toimeentulon suhteessa muualla tuotettuun ruokaan ja siellä asuvien ihmisten toimeentuloon? Entä jos huomioidaan vielä ympäristövaikutusten jakautuminen?

Olennainen kysymys ruokajärjestelmän kestävyysmurroksessa on ruokaturvan ja ympäristöllisen kestävyyden suhde. Ruoan määrä ja saatavuus, ihmisten mahdollisuus hankkia ruokaa, tarjonnan jatkuvuus sekä ruoan hyödyntäminen määrittävät ja rajaavat ilmastopolitiikan keinoja. Politiikkatoimet eivät saisi heikentää ruokaturvaa, mutta toisaalta ilmastonmuutoskin heikentää ruokaturvaa.

"Tällaisten kysymysten ratkaiseminen on lopulta arvovalinta ja haastaa meitä katsomaan oman ryhmän tai erikoistumisalan välittömien etujen yli."

Reilun murroksen ytimessä on ilmastonmuutos ja tarve hillitä sitä tehokkaasti. Oikeudenmukainen keino tuottaa paljon hyötyjä suhteessa aiheuttamiinsa haittoihin. Tässä suhteessa reilujen ruokapolitiikan keinojen pohdinta ja samalla ruokajärjestelmän kestävyysmurros on vasta alussa.

No, ovatko alussa mainitut keinot reilua ilmastopolitiikka? Vastaus riippuu siitä, miten ne käytännössä toteutetaan. Keskustelujen pohjalta ne olivat – melko reiluja.

Yliopistonlehtori Suvi Huttunen ja yliopistotutkija Ari Paloviita Jyväskylän yliopistosta

Kiitos kaikille työpajaan osallistuneille. Työpajan keskusteluja kokosivat kirjoittajien lisäksi Minna Kaljonen, Kaisa Karttunen, Teea Kortetmäki, Jutta Kuusela, Taneli Pudas, Antti Puupponen, Roosa Ritola ja Anni Turunen.

  • Tulosta sivu
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.