Ikä, ammatti vai asuinpaikka? – Selityksiä suomalaisten ruokamenojen ja niiden ilmastopäästöjen eroille

RSS
11.4.2021 Santtu Karhinen ja Hannu Savolainen
© Just food/SYKE

Ruoka on noussut rytinällä osaksi ilmastonmuutoskeskustelua viime vuosien aikana. Kotitalouksien ilmastovaikutuksissa elintarvikkeet ovatkin merkittävä tekijä liikkumisen ja asumisen rinnalla. Mutta kotitalouksien tarkastelu yhtenä kokonaisuutena peittää alleen eroja. Kyllä kai suomalaisten ruokailutottumuksissa ilmenee eroja asuinpaikan, ammatin ja iän suhteen?

Tutkimme äskettäin julkaistussa artikkelissamme tekijöitä, jotka selittävät suomalaisten kotitalouksien kulutusmenoja (euroissa) ja niiden hiilijalanjälkeä (eli elinkaarisia kasvihuonekaasupäästöjä hiilidioksidiekvivalentteina kiloina) Tarkastelimme ruokaan, asumiseen, matkustamiseen, palveluihin ja tavarahankintoihin liittyvää kulutusta. Kulutustottumuksia selittävinä tekijöinä käytimme kotitalouksien demografiaan, sosio-ekonomiseen asemaan, asumiseen ja asuinpaikkaan liittyviä ominaisuuksia. Analyysi toteutettiin monimuuttujaregressiomalleilla.

Kotitalouden tulotaso ja koko vaikuttavat ruoan kulutukseen

Analyysin perusteella pystyimme muodostamaan kuvan suomalaisten ruokamenoja selittävistä tekijöistä. Keskeisimmät ominaisuudet ovat kotitalouden tulotaso ja ihmisten lukumäärä. Lasten lukumäärä nostaa ruokamenoja 65 prosenttia suhteessa aikuisten lukumäärään – aikuiset yleensä syövät lapsia enemmän. Myös iällä on merkitystä: nuoremmat ikäpolvet (18–34 v.) ostavat vähemmän ruokaa kuin keski-ikäiset (45–54 v.) tai eläkeiän (65–74 v.) saavuttaneet.

Korkeakoulutetut käyttävät ruokaostoksiin enemmän rahaa kuin vähemmän koulutetut. Ammattiryhmien vertailussa ainoa tilastollisesti merkitsevä ero ilmenee ryhmän muut (opiskelijat, työttömät, eläkeläiset) kohdalla: he käyttävät yli 300 euroa vähemmän ruokaan vuodessa kuin verrokkiryhmä työntekijät.

Asuinpaikan merkitystä tarkasteltiin suhteessa maantieteellisiin suuralueisiin, kaupunki-maaseutu-luokitteluun (5 vyöhykettä) ja näiden yhdistelmiin. Tulosten perusteella suomalaisten ruokamenot ovat kokonaistasolla hyvin samankaltaisia riippumatta asuinpaikasta. Kotitalouden maantieteellinen sijainti tai sen kaupunkimaisuus tai maaseutumaisuus eivät näyttäydy tilastollisesti merkitsevinä selittäjinä. Tässä ruokamenot eroavat muista kulutusryhmistä, kuten tavarahankinnoista tai liikkumisesta.

Ruokailutottumukset piirtävät hiilijalanjälkeä

Ruokamenojen kokonaishiilijalanjälkeä arvioimme 15 elintarvikeryhmän pohjalta. Hiilijalanjälki lasketaan kertomalla kuhunkin kulutushyödykeryhmään käytetyt eurot ryhmän päästökertoimella. Kun elintarvikeryhmien elinkaariset kasvihuonekaasupäästöt vaihtelevat, erilaiset ruokailutottumukset heijastuvat kotitalouksien ruoan hiilijalanjälkeen.

Hiilijalanjälkeä selittävät tekijät ovat vastaavia kuin käytettyjen eurojen kohdalla: tulotaso ja kotitalouden henkilöiden lukumäärä ovat keskeisimmät tekijät. Nuoremmilla ikäryhmillä on pienempi hiilijalanjälki kuin vanhemmilla. Korkeakoulutus ei nosta hiilijalanjälkeä tilastollisesti merkitsevästi, mikä poikkeaa kulutusmenoista. Toisin sanoen, korkeakoulutettujen suurempi kulutus ei kohdistu kaikkein runsaspäästöisempiin elintarvikkeisiin. Asuinpaikka ei ole tilastollisesti merkitsevä, kuten ei ollut euromääräisissä menoissakaan.

Ruokamenoja ja niihin liittyvää hiilijalanjälkeä voi tarkastella myös esimerkkikotitalouksien kautta. Kuvassa 1 on esitetty kolmen esimerkkikotitalouden ruokamenot ja niihin liittyvät hiilijalanjäljet. Ruokamenoihin ja hiilijalanjälkeen vaikuttavat eniten kotitalouden henkilömäärä ja tulotaso. Opiskelijasinkun hiilijalanjälki on kuitenkin hivenen pienempi suhteessa menoihin kuin eläkeläispariskunnalla ja lapsiperheellä.

Esimerkkikotitalouksien ruokamenot ja niihin liittyvät hiilijalanjäljet
Kuva 1. Esimerkkikotitalouksien ruokamenot ja niihin liittyvät hiilijalanjäljet. Käytetyt oletukset: opiskelijasinkku (1 aikuinen, ei korkeakoulutusta, tulot 12 000 €/v, 6 000 € lainaa, ei autoa, ikä 22 v., kerrostaloasunto 25 m2, Länsi-Suomi, sisempi kaupunkialue); eläkeläispariskunta (2 aikuista, ei korkeakoulutusta, tulot 43 000€/v, ei velkaa, yksi auto, ikä 73 v., rivitaloasunto 85 m2, Helsinki-Uusimaa, kaupungin kehysalue); lapsiperhe (2 aikuista ja 2 lasta, korkeakoulutus, ylempi toimihenkilö, tulot 87 000 €/v, lainaa 230 000 €, yksi auto, ikä 39 v., omakotitalo 120 m2, Etelä-Suomi, ulompi kaupunkialue). © Just food/SYKE

Elämänvaihe näkyy lounaslautasella

Artikkelissa julkaistujen tulosten lisäksi tutkimme kulutusmenojen kohdistumista eri ruokahyödykkeisiin ja ravintolapalveluihin hieman tarkemmalla tuotetasolla. Ruokahyödykkeissä mielenkiinto kohdistui erityisesti lihan, kalan, maitotuotteiden, rasvojen, kasvisten ja hedelmien kulutukseen. Niiden kulutustottumuksiin liittyy sekä ilmasto- että terveysnäkökulmia.

Kuten edellä mainittiin, tyypillisesti perheen aikuisten määrä nostaa ruoan kulutusmenoja enemmän kuin lasten. Joukossa on kuitenkin yksi poikkeus: sokerin, hillojen, hunajan ja makeisten herkuttelu, jossa lasten lukumäärä osoittautuu keskeisemmäksi tekijäksi.

Tulosten perusteella nuoret aikuiset kuluttavat tilastollisesti merkitsevästi vähemmän leipää ja viljatuotteita sekä lihaa, kalaa ja maitotuotteita kuin verrokkiryhmänä käytetyt 45–54-vuotiaat. Sen sijaan iän ja kalatuotteiden kulutuksen välillä on selkeä ja tilastollisesti merkitsevä positiivinen yhteys. Kalatuotteiden ohella korkeampi ikä on yhteydessä suurempaan rasvojen ja öljyjen kulutukseen verrokkiryhmään verrattuna. Myös hedelmien ja kasvisten kulutuksen määrä on yhteydessä korkeampaan ikään, kun taas nuorempien ikäluokkien keskuudessa ei voida havaita selkeitä eroja.

Ikäluokkatarkastelussa tulee toisaalta huomioida myös ravintolapalvelujen käyttö. Palvelusektorin tarkennettujen tulosten perusteella on selvää, että ravintolapalveluihin käytetyn rahan ja iän välillä on negatiivinen yhteys. Toisin sanoen, nuoremmat kuluttavat enemmän rahaa ravintoloihin, kun taas iäkkäämmät ikäluokat syövät enemmän kotona. Ikäluokkavaikutusten osalta on helppo vetää johtopäätös: elämänvaiheella on suuri merkitys myös ruokailutottumuksiin.

Korkea koulutustaso on yhteydessä alhaisempaan lihan kulutukseen, mutta korkeampaan kalan, maitotuotteiden, hedelmien ja kasvisten kulutukseen. Sosioekonomisen aseman osalta ei voida havaita selkeitä yhteyksiä kulutustottumuksiin, pois lukien yrittäjien ja ylempien toimihenkilöiden matalampi lihankulutus verrokkiryhmään verrattuna. Asuinalueen maantieteellisellä sijainnilla tai kaupunkimaisuudella ei itsessään vaikuta olevan selkeitä yhteyksiä eri ruokahyödykkeiden kulutukseen.

Miten Just Food -hanke lisää aihepiirin ymmärrystä?

Valtaosassa aihepiirin tutkimuksia on keskitytty karkeisiin tuoteryhmäanalyyseihin. Osittain tähän on syynä tulosten yksinkertaistus, mutta osaltaan taas aineistojen karkeus etenkin tuotekohtaisten hiilijalanjälkien osalta. Kuten julkaistussa artikkelissamme, myös monissa muissa suomalaisissa tutkimuksissa hiilijalanjäljen analysoinnissa on käytetty ympäristölaajennettua panos-tuotosmallia ENVIMAT, joka nykymuodossaan tuottaa päästökertoimet 17 ruokaan ja syömiseen liittyvälle kulutushyödykkeelle.

Just Food -hankkeessa kehitettävä ruokalaajennus ENVIMATfood tulee sisältämään lähemmäs sata ruokaan liittyvää kulutushyödykeryhmää. Se mahdollistaa jatkossa myös huomattavasti tarkemman analyysin siitä, mitkä kotitalouksien taustatekijät ovat yhteydessä kunkin tuotteen kulutukseen.

Tutkija Santtu Karhinen ja tutkija Hannu Savolainen, Suomen ympäristökeskus

Lisää aiheesta

  • Tulosta sivu
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.