Just food kartoittaa tutkimustarpeita sidosryhmiensä kanssa

Uutinen 16.1.2020 klo 11.05
Sidosryhmätilaisuus osallisti useita eri alojen osaajia keskusteluun. © Katja Lepistö

Reilu ruokamurros eli Just food -hanke on lähtenyt liikkeelle eriarvoisuuksien ja epäoikeudenmukaisuuksien tunnistamisesta ruokajärjestelmän murroksessa. Oikeudenmukaisuuskysymysten parempi tunnistaminen vahvistaa niiden painoarvoa poliittisessa päätöksenteossa ja valittaessa ohjauskeinoja, joilla ruoka-alaa suunnataan kestävämmäksi. Just food haluaa alusta lähtien osallistaa yhteiskunnan toimijoita tähän määrittelytyöhön.

Hankkeen ensimmäinen sidosryhmätilaisuus järjestettiin Helsingissä 8.10.2019. Tilaisuuteen osallistui lähes 80 ruoka-alan toimijaa muun muassa hallinnosta, yritysmaailmasta, järjestöistä ja tutkimuksesta. Tapaamisen tavoitteena oli tunnistaa ruokamurrokseen liittyviä kipukohtia sekä kartoittaa tutkimustarpeita, joihin hankkeessa voitaisiin vastata. Avaamalla tutkimuskysymykset keskustelulle haluttiin saada selville myös, miltä oikeudenmukainen ruokamurros ruoka-alan toimijoiden näkökulmasta näyttää.

Tutkimustarpeita identifioitiin runsaasti

Tärkeäksi tutkimustarpeeksi tunnistettiin luotettavien ja vertailukelpoisten kestävyyden mittareiden ja kriteereiden laatiminen. Niiden kehittämiseen tarvitaan lisätietoa esimerkiksi eri ruokavalioiden ja tuotantotapojen ympäristövaikutuksista, ravitsemuksesta, kannattavuudesta, jätevirroista, hävikistä ja tuotannon sivuvirtojen hyödyntämisestä.

Muita tutkimustarpeita tunnistettiin muun muassa:

  • Kuluttajien rooli ja käyttäytyminen
  • Nykyisten tutkimusten väliinputoajat: lapset, nuoret ja vanhukset
  • Eri sosio-ekonomisten ryhmien huomioiminen
  • Alueellisten erojen ymmärtäminen
  • Murrosta tukevat poliittiset ohjauskeinot
  • Nykyistä rakentavampi ja ratkaisukeskeisempi globaali dialogi

Lue lisää tutkimustarpeista, joita tilaisuudessa tunnistettiin Annika Lonkilan ja Anni Savikurjen blogista Reilu ruokamurros vaatii tuekseen tutkimustietoa, joka on julkaistu Suomen Akatemian sivuilla 24.10.2019. Näistä tutkimustarpeista hankkeen on hyvä ponnistaa liikkeelle!

Lisätietoja


  • Tulosta sivu